Noelle on vaihdossa Ranskassa

Ruotsalais-kanadalainen Noelle on vaihdossa Ranskassa. Hän on yksi vierailevista bloggaajistamme.

#1 Ruotsissa juuri ennen lentoani

Seikkailuni alkoi koleana kesäaamuna klo 02:00. Kun aluejuna lähestyi hitaasti Arlandan lentokenttää, oli vatsassani perhosia. Minne päätyisin, millainen elämäntyyli ja kiinnostuksen kohteet isäntäperheelläni olisi? Asuminen maatilalla Ranskan maaseudulla on luonnollisesti aivan erilaista kuin asuminen Pariisin keskustan asunnossa. Millainen kouluni olisi? Ranskassa käydään koulua yleensä kuutena päivänä viikossa. Oppiaineet, kuten filosofia ja moraalikasvatus, ovat pakollisia, ja opetus on tietenkin on ranskaksi. Tämä on melkoinen edistysaskel verrattuna siihen, että tilaisit Croque Monsieur -voileivän kahvilassa. Pysyisinkö tunneilla perässä?

Kaikki STS:n neuvoa-antavat sähköpostit ja äitini luennot siitä, miten mullistava kulttuurivaihto olisi, tapahtuikin nyt. Tuntui kuin matto olisi vedetty jalkojeni alta. En ollut lähdössä Ranskaan vuoden, kuukauden tai edes viikon päästä. Lähtöni tapahtui nyt.

Elämäni oli pakattu hieman yli 23 kiloa painavaan matkalaukkuun. Olin sanonut hyvästit kaikille, ja seisoin nyt lähtöportilla hieman katuvaisena siemaillen viimeistä ruotsalaista kahviani. Lähestyin kahta muuta ruotsalaista STS:n vaihto-oppilasta, jotka tunnistin kirkkaankeltaisista repuista, jotka olimme saaneet muutamaa kuukautta aiemmin pidetyssä orientaatiotapaamisessa. Juttelimme hermostuneina. Millaista kaikki olisi? Olisiko kielitaitomme tarpeeksi hyvä kommunikoidaksemme isäntäperheidemme kanssa? Polttavatko kaikki ranskalaiset askin savukkeita päivässä, käyttävätkö he punaisia baskereita ja onko kaikilla miehillä ylöspäinkääntyvät viikset?

#2 Welcome Camp Pariisissa

Kun lentokone laskeutui Ranskan maaperälle, yritin kuvitella vieraan maan jo kodiksi ajatuksissani. Se ei tuntunut vielä todelta, mutta ehkä muutaman kuukauden kuluttua se olisi sitä. Kamppailin sen tosiasian kanssa, että tämä ei ollut reissu, eikä pidennetty loma - olin täällä rakentamassa uutta elämää... ranskaksi.

Kun saavuimme Pariisiin, osallistuimme tervetuliaisleirille, joka tarjoaisi meille pehmeän laskeutumisen uuteen maahan. Paikalla oli opiskelijoita kaikkialta - Japanista Brasiliaan, Meksikosta Puolaan, Bulgariasta Singaporeen ja Yhdysvalloista Australiaan. Huonekaverini oli ystävällinen meksikolaistyttö, joka auttoi minua kääntämään Bad Bunnyn lauluja. Sain myös maistaa eksoottisia meksikolaisia karkkeja, jotka vaihtelivat sokerisista maapähkinäkiekoista pitkiin, punaisiin patukoihin, jotka olivat täytetty ananashyytelöllä ja päällystetty tamarindilla sekä chilijauheella.

Kolmen päivän ajan tutkimme Pariisia ja sukelsimme ranskalaiseen elämään. Selvisimme hengissä patongeilla ja leivonnaisilla, tuijotimme Eiffel-tornia, näimme Mona Lisan (vai pitäisikö sanoa La Joconde, kuten paikalliset sitä kutsuvat) Louvren upeassa lasipyramidissä, löysimme hienoja erikoisuuksia Grevin-museossa ja eksyimme odotetusti metrossa. Kuljeskelimme ympäri upeaa Montmartren aluetta, suojasimme kukkaromme taskuvarkailta kun kiipesimme Sacré-Cœurin valkoisen basilikan laelle, ihailimme vilkkaita toreja, joissa katukauppiaat möivät matkamuistoja ja taidetta sekä vinokattoisia kahviloita ja monia muita värikkäitä nähtävyyksiä.

Vaeltelimme ympäri kaupunkia viiden muun vaihto-oppilaan kanssa. Olimme kävelleet koko päivän, kun viimeinen vaellus Montmartren kukkulalle helleaallossa oli uuvuttanut meidät, joten etsimme viihtyisää istahduspaikkaa. Lopulta huomasimme söpön kahvilan, jossa oli raidallinen sinivalkoinen markiisi ja houkutteleva terassi, joka ulottui kapealle mukulakivikadulle. Kun olimme istuneet alas kului aikaa eikä tarjoilijaa alkanut näkymään. Yksi meistä päätti sitten hakea sisäänkäynniltä ruokalistoja, kuten hänen kotimaassaan on tapana. Hänen kävellessään takaisin pöytäämme, pysäytti syvästi loukkaantunut tarjoilija hänet, katsoi häntä arvostelevasti ylhäältä alas, työntäen sitten tarjottimensa astiapyyhkeineen hänen syliinsä ikään kuin sanoakseen: "Haluatko minun työni?" Tarjoilija ei ottanut tarjotinta takaisin, joten kaverimme laski sen kömpelösti läheiselle pöydälle pyytäen vuolaasti anteeksi. Tarjoilija ei nauranut, mutta kertoi meille muutamaa minuuttia myöhemmin (kun ryhmäläisemme ei lopettanut punastelemista ja anteeksipyyntelyä), että kyseessä oli ’blague’ (vitsi). Tällä tavoin tutustuimme pahamaineiseen ranskalaiseen ironiaan. Sanotaan, että huumorin ymmärtäminen on yksi vaikeimmista asioista, minkä oppii uudesta kielestä. Voinkin todeta, että vaikka en vieläkään täysin ymmärrä vitsiä, pystyimme lopulta nauramaan sille.

Samana iltana lähdimme illallisristeilylle Seine-joelle, jossa nautimme herkullisen kolmen ruokalajin aterian, nähden samalla Pariisin kauneuden. Ohitimme suutelevia rakastavaisia, ystäviä piknikillä viinilaseineen, lasten syntymäpäiväjuhlia, salsa- ja hip hop-tanssikursseja, upeaa arkkitehtuuria, kuuluisia siltoja sekä muita paikkoja, jotka mainittiin monissa lukemissani kirjoissa tai katsomissani elokuvissa. Seinen romanttiset näkymät huipentuivat täydelliseen näkymään Eiffel-tornista, joka loisti yötaivaalla heijastaen Ukrainan (ja Ruotsin) lipun värejä. Veneestä vilkutimme ohikulkijoille samalla kun kesätuuli puhalsi hiuksiamme. Töykeä tarjoilija sai anteeksi. Uusi vaihe elämässämme oli alkanut.

#3 Opettelemme poskisuutelemaan eli tekemään "la bise" - mikä on opittava, kun sopeudutaan elämään Ranskassa.

Tämä tapahtui vaihtoni alkuvaiheessa.... Uimahousuihin ja bikineihin pukeutuneet tuntemattomat ihmiset kumartuivat suutelemaan minua poskille. Tunsin oloni hyvin epämukavaksi. Oli yksi ensimmäisistä viikonlopuista ranskalaisen isäntäperheeni kanssa, ja osallistuimme allasbileisiin. ’La bise’, klassinen ranskalainen tervehdys, on tiede sinänsä. Perusajatus on, että henkilö koskettaa varovasti poskellaan toisen henkilön poskia päästäen samalla suudelmaäänen (periaatteessa kuin ilmasuudelma). Tarkka menettelytapa riippuu kuitenkin henkilöstä ja alueesta, jolle ’la bise’ tehdään. Jotkut eivät muiskauta huuliaan. Jotkut todella suutelevat toisen henkilön poskia. Jotkut tekevät senkerran, toiset kahdesti, toiset kolmesti. Suurimmassa osassa Ranskaa suudellaan ensin oikeaa poskea, mutta Kaakkois-Ranskassa ensin vasenta poskea. Tämä tieto on erittäin tärkeä, jotta vältytään siltä, että toinen kääntyy oikealle ja toinen vasemmalle, jolloin suudellaan vahingossa toisen huulia. Vaikka minua oli opastettu, olin täysin hukassa kun nämä puolialastomat tuntemattomat ihmiset lähestyivät minua tervehtien aivan liian intiimisti. Onneksi olimme juuri saapuneet uima-altaalle, ja olin vielä täysissä pukeissa. Punastuin pelkästä ajatuksesta, että minun olisi tehtävä tämä bikineissä.

#4 Asuinpaikkani Ranskassa

Classic-ohjelman vaihdossa ei voi koskaan tietää tarkalleen, minnepäin vastaanottajamaassa sijoittuu. Päädyin Poissyyn, rauhalliseen pikkukaupunkiin Pariisin laitamilla, mukavaan valkoiseen taloon, jossa oli punainen portti ja puutarha sekä kanoja. Asun huolehtivan perheen luona, jossa on kolme teini-ikäistä lasta. Heistä kaksi asuu omissa asunnoissaan arkisin, mutta viikonloppuisin he palaavat kotiin. Perheelläni on kaksi vaihto-oppilasta, eli täällä asuu myös Alicia Sveitsin saksankielisestä osasta. Olemme kämppäkavereita, saaden toisiltamme ystävyyttä ja tukea sopeutuessamme ranskalaiseen elämänrytmiin.

Poissy osoittautui ihanteelliseksi sijainniksi - vain 30 minuutin junamatkan päässä Pariisin sydämestä. Se on tarpeeksi kaukana, joten voimme nukkua hiljaisten katujen ympäröimänä. Nautimme myös siitä ylellisyydestä, että pääsemme metsään ratsastamaan aina kun mieli tekee. Viikonloppuisin haluan suunnata Pariisiin ystävien kanssa niin usein kuin mahdollista. Yksi erityisen ikimuistoinen vierailu tapahtui Pariisin muotiviikoilla lokakuun alussa. Vaikka minulla ja ystävälläni ei ollut lippuja mihinkään muotinäytökseen, kaikkialla oli ihmisiä mielettömän hienoissa asuissa, ja näimme jopa pari julkkista kuljeskelemassa kaupungilla

#5 Muutama kulttuurishokki Ranskan vaihdossa

Loistavasta sijoituksesta ja runsaista varoituksista huolimatta, kulttuurishokki yllätti minut aluksi. Jouduin muun muassa tottumaan järjettömiltä tuntuviin ateria-aikoihin (kuten illallinen klo 22), koulupäiviin klo 8–18, pieniin autoihin ja täysin uuteen pukeutumistapaan. Isäntäperheeni kuitenkin muistuttaa minua jatkuvasti, ettei IKEA ole kovin kaukana, jos minulla on joskus liian kova koti-ikävä.

Ruotsissa opettajia kutsutaan etunimellä, koska heitä pidetään oppilaiden kanssa tasavertaisina. Täällä Ranskassa kutsun opettajiani Monsieur tai Madame -titteleillä, joita seuraa heidän sukunimensä. Pohjoisamerikkalaiset ovat tähän jo tottuneet. Yllätyin kuitenkin siitä, että opettajat käyttävät oppilaista myös kohteliaita vous-muotoja, mikä korostaa opettajan ja oppilaan välistä etäisyyttä. Useimmat ranskalaiset opettajat ovat melko tiukkoja, mutta ystävälliset ja kannustavat oppilaat korvaavat sen. Kerran filosofian tunnilla minun piti lukea ääneen hyvin monimutkainen teksti, ja kompuroin ääntämisessä. Kun vihdoin pääsin loppuun, opettaja pyysi minua selittämään tekstin sisällön luokalle. Kun olin lopettanut puhumiseni, luokka puhkesi suosionosoituksiin. Luokkatovereiden tuki todella nostaa mielialaani.

Vaikka välillä on rankkaa, rohkaisen kaikkia teini-ikäisiä lähtemään vaihto-oppilaaksi, jos siihen on mahdollisuus. On ollut hyvin voimaannuttavaa oppia, että voin aloittaa alusta uudessa maassa, uudessa koulussa ja uudella kielellä. Pystyn siis rakentamaan itselleni hyvän elämän ihan tyhjästä melko lyhyessä ajassa. Ja jos minä pystyn siihen, niin pystyt sinäkin!

#6 Ranskan kielen oppiminen ja uusien asioiden kokeileminen

Ranskan oppimiseni tapahtuu todella nopeaa tahtia. Opin käyttämään joitakin ikätovereideni suosimia argotteja (slangia), ja opin ilmaisemaan itseäni kuin ranskaa äidinkielenään puhuva. Isäntäperheeni vitsailee, että tulen hallitsemaan moitteettoman ranskalaisen aksentin ja ääntämisen vasta sitten, kun opin nauttimaan homejuustosta, jota kohtaan tunnen edelleen vastenmielisyyttä.

Tässä uudenlaisessa elämässäni uskaltaudun kokeilemaan asioita, joita en ole koskaan ennen kokeillut. Isäntäperheeni on aktiivisesti mukana partiossa ja MEJ:ssä (katolinen lastenjärjestö), joihin minäkin nyt osallistun. Aloitin lentopallon, jonka kautta olen saanut hyviä ystäviä. Hostäitini ja Alicia pelaavat paljon tennistä, joten minäkin yritän pelata (huolimatta keskinkertaisesta silmä-käsi -koordinaatiostani). Pääsääntöisesti olen yrittänyt luopua vanhoista mielikuvistani, kuten "pidän tästä" tai "en pidä tästä". Haastan nyt itseni sanomaan "kyllä" jokaiselle mahdollisuudelle. Kokeilen kaikkea ihan vain nähdäkseni, miltä se tuntuu. Toistaiseksi tämä on sujunut hyvin.