Palaat kotiin 10 päivän kuluessa koulun päättymisestä. Kaveriesi ja perheesi mielestä olet luultavasti nyt eri ihminen kuin lähtiessäsi, koska olet muuttunut ja saanut uusia näkökulmia. Vanhempasi saattavat myös panna merkille, että sinusta on tullut entistä itsenäisempi, ja kaverit haluavat kuulla kaiken kokemuksistasi.
Joskus vaihto-oppilas kokee kotiin palattuaan eräänlaisen käänteisen kulttuurisokin ja ikävöi isäntäperhettään ja vaihtomaan kulttuuria. Silloin voi olla avuksi pitää yhteyttä vaihtomaahan ja uusiin kavereihin siellä, mutta voit myös osallistua uusille opiskelijoille järjestämiimme infotapaamisiin tai ryhtyä STS Ambassadoriksi.
Yksi mahdollisuus on ryhtyä toimimaan aluevalvojana – tai tulla töihin meille STS:lle ja antaa muillekin tilaisuus kokea elämänsä matka. Täältä voit tutustua avoimiin työpaikkoihimme ja mahdollisuuteen suorittaa harjoittelusi meillä.
Ja muistathan: ”Don’t cry because it’s over – smile because it happened.”
Meistä olisi hienoa kuulla vaihtovuotesi sujumisesta, ja näkemyksesi ovat meille tärkeitä. Kotiin palattuasi saat meiltä sähköpostitse kysymyksiä kokemuksestasi. Kommenttisi ovat meille hyvin arvokkaita, sillä haluamme parantaa ja kehittää toimintaamme – ja se hyödyttää tulevia vaihto-oppilaita.