Kielimatkat, 15–19-vuotiaille

Kaksi STS-kesää, kaksi kohdetta - Amandan matkakertomukset

Wed Jan 29 2020

Vaikka kielimatkalle lähteminen jännittää ja herättää monia kysymyksiä, pääsee nuori kohteeseen ja ´kielimatkarytmiin´ päästyään viettämään kesälomaa, jollaista ei olisi osannut kuvitellakaan.

Monet nuoret jäävätkin ´koukkuun´ kielimatkailuun ja uutta kielimatkaa aletaan suunnittelemaan jo edelliseltä palattua. Näin kävi myös oppilaallemme Amandalle, joka Maltan auringosta kotiuduttuaan tiesi heti, että seuraava kesä toisi mukanaan uuden kohteen ja jälleen uuden seikkailun!

Ensikipinä?

En muista tarkkaan, mutta olin haaveillut jonkin aikaa kielimatkalle menemisestä ja tutkittiin mahdollisia kielimatkajärjestöjä sekä matkoja ja lopulta STS vaikutti parhaimmalta vaihtoehdolta ja varattiin.

Ennen päätöksentekoa katsottiin kivoimmalta vaikuttavat paikat ja tutustuttiin niihin netissä videoilla jne.

Odotukset?

Kummankaan kohdalla ei ollut mitään erityisiä odotuksia, mutta kyllä odotin eniten ulkomaille pääsemistä innoissani. Päätös lähteä kielimatkalle on ollut todella hyvä päätös kokea eri paikkoja ja samalla oppia kieltä esim. englantia tai espanjaa.

Majoitus?

Majoitus oli todella mukava, asukkaat olivat mukavia ja näyttivät paikat. Ei yhtään ongelmia.

Ohjaaja?

Ohjaajat olivat aivan mahtavia, en vaihtaisi niitä mihinkään. Osasivat kertoa asioista ja pitää meistä huolta, että olimme aina oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.

Vapaa-aika?

Maltalla usein koulun jälkeen lähdettiin rannalle viettämään aikaa ennen illallista ja ilta-aktiviteettia, kuten bileitä jne.

Bournemouthissa käytiin eri nähtävyyksiä ja kohteita katsomassa, mikä oli todella mukavaa. Kerran lähdimme käymään yhdessä paikassa, joka oli niinkuin megazone, oli superhauskaa.

Kummallakin matkalla tuli kyllä kerättyä todella kivoja ja mahtavia muistoja.

Opiskelu?

Kummassakin kohteessa oli opiskelu paikallisessa koulussa, Bournemouthissa yliopiston tiloissa. Koulu oli todella opettavaista ja hauskaa, mutta rennompaa, kuin kotona.

The moment to remember?

En osaa päättää monista saaduista muistoista, ehkäpäs paras muisto on jalkapallon pelaaminen tai juhannuksen vietto porukalla Bournemouthissa tai Maltan rantapäivät!

Jälkipuinti?

Kielimatkan hyötyjä ovat Englannin taito tulevaisuutta varten sekä upeat muistot sekä ihmisenä kasvaminen. STS:stä jäi hyvä fiilis ja vanhemmatkin olivat innoissaan, vaikka heitä vähän jännitti selviytymisestäni ulkomailla. Hyvin meni ja he olivat tyytyväisiä, kun lähdin ulkomaille parantamaan kielitaitoa.

Terveisiä maailmalle:

Te kaikki ihmiset, jotka olen tavannut ulkomailla - olette ihania ja mahtavia, kaipaan teitä edelleen niin paljon!

Kiitos Amanda tarinoidesi jakamisesta meidän ja tuhansien muiden nuorten kanssa!

Mihin sinä haluaisit kielimatkalle?

Tee hauska testi ja löydä unelmakohteesi