Varaa kielimatka - Saat 20 % alennuksen American Touristerin matkalaukusta

Erika matkusti kielimatkallaan Brightoniin

Helmikuussa 2017 selailin nettiä ja pian löysin itseni selailemasta kielimatkoja tulevalle kesälle. Ehdotin kolmen viikon kielimatkaa vanhemmilleni ja pian matka olikin varattu ja matkalaukkuja oltiin pakkaamassa.

Kaikkein eniten jännitti se, että saako kavereita ja tuleeko toimeen kaikkien kanssa. Alussa meillä oli 3 päivän välietappi Pariisissa. Siellä tutustui hyvin kaikkiin ja mikä parasta, pääsi käymään Disneylandissa ! Sen lisäksi matkustimme paljon paikallisilla metroilla ja kävimme shoppailun lomassa Hard Rock Café : ssa syömässä. Kenellekään ei jäänyt nälkä !

Illalla 23 aikaan hotellin edessä odotti tilausbussi ja lähdettiin kohti Englannin kanaalia ja Brightonia. Aamulla saavuimme Brightoniin tapaamispaikalle, mistä meidät haettiin perheisiin.

Omassa perheessäsi oli minun lisäkseni kaksi muuta suomalaistyttöä. Perheen äiti oli todella ystävällinen ja jutteli meille useasti, piti yhteyttä myös puhelimitse koulupäivinä ja kyseli mitä haluaisimme ruoaksi tänään. Isäntäperheen äidin lapset olivat mukavia ja sulava britti-aksentti tarttui omaankin englanninkielen puhumiseen. Puhuimme ohjaajammekin kanssa vain englantia.

Opiskelu oli tehokasta paikallisen opettajan opettamana. Tehtävät olivat usein paritehtäviä tai ryhmätehtäviä. Luokassamme oli ruotsalaisia, espanjalaisia ja suomalaisia, sekä turkkilaisia.

Ohjaajamme oli mukava ja nuori, hän osasi pitää hienosti porukan kasassa ja piti meidät ajan tasalla aktiviteeteista ja muutoksista.

Aktiviteetteja meillä oli mm. Lazer Zone, Photo Quiz, Treasure Hunt… ja paljon muita ! Lisäksi meillä oli vierailu Lontoossa, itse kävin myös Canterburyssä ja Eastbournessa, ne ovat erillisiä retkiä jotka voi maksaa paikan päällä Brightonissa. Matkustimme junalla ja bussilla ympäri Englantia.

STS- student partyt olivat kahdesti viikossa Shoosh-klubilla, Brighton Pierin vieressä. Bileiden jälkeen bussissa istuessani kahden muun oppilaan kanssa kotimatkalla, katselimme ikkunoista auringonlaskua ja laiduntavat hevosia, se oli yksi niistä hetkistä joita en tule unohtamaan pitkään aikaan !

Lentokentällä itketti, kun piti sanoa heipat ja suunnata kotia kohti, mutta onneksi matkan jälkeenkin ollaan soiteltu ja viestitellään päivittäin kielimatkalaisten kanssa :)

Kielimatka ja ulkomailla matkustaminen ovat mielestäni parhaita tapoja oppia, oma sanavarasto kehittyi huimasti kolmessa viikossa :)