
Oppitunneilla harjoitellaan sekä suullista että kirjallista kielitaitoa. Opetusryhmät ovat kansainvälisiä ja englanti on oppilaiden välillä usein ainut yhteinen kieli. Tunneilla keskustellaan ja tehdään tehtäviä ajankohtaisista, nuoria kiinnostavista aiheista, kartutetaan sanastoa ja opetellaan oman mielipiteen ilmaisua. Lisäksi harjoitellaan ääntämistä, pelataan pelejä (esim. alias) ja tehdään pienimuotoisia projekteja (esim. viime kesänä kirjoitettiin sanomalehteä ja tehtiin näytelmä).
Oxfordissa aktiviteetit painottuivat oppituntien jälkeiseen aikaan, iltapäivään ja iltaan, koska oppitunnit alkoivat jo klo 9. Aktiviteetteihin kuului pelejä ja leikkejä kansainvälisessä ryhmässä (esim. sports day, world championships, photo quiz) sekä perienglantilaisia aktiviteettejä kuten punting, jossa kuljetaan joella kapeassa veneessä, jota ohjataan pitkällä kepillä. Lisäksi oppilaille oli tarjolla ylimääräisinä aktiviteetteina elokuvissa käyntiä ja tanssitunteja.
Lontoon vierailu nyhtävyyksineen oli monelle yksi kurssin kohokohta. Oxfordissa yksi suosikkinähtävyys oli ehdottomasti Christ Church College, jossa Harry Potter –elokuvia on kuvattu. Myös Oxford Castle:sta pidettiin.
Aluksi oppilaat toivoivat enemmän vapaa-aikaa. Jälkeenpäin he olivat kuitenkin tyytyväisiä, että aktiviteettejä oli tarjolla runsaasti, jolloin pääsivät helposti tutustumaan muun maalaisiin oppilaisiin ja kokemaan Oxfordin kaikki nähtävyydet.
Oxfordin kurssi oli sen verran intensiivinen, että paljon vapaa-aikaa isäntäperheissä ei jäänyt. Mahdollinen vapaa-aika isäntäperheissä vietettiin isäntäperheen tapojen ja aikataulujen mukaan. Muutamien oppilaiden isäntäperheet järjestivät esim. grillijuhlia. Muuten oppilaat osallistuivat isäntäperheiden tavalliseen arkeen – yhdessä ruokailtiin, katsottiin televisiota ja pelattiin pelejä.
Oxfordissa kurssin kansainvälisyys tulee esille kaikessa tekemisessä. Useimmat oppilaat asuvat isäntäperheessä muun maalaisten oppilaiden kanssa, oppitunnit vietetään kansainvälisessä ryhmässä ja aktiviteetit samoin.
Kaikki oppilaat sanoivat, että Oxford kurssikohteena oli upea. Myös paikallisten yliopistoluennoitsijoiden pitämistä luennoista pidettiin – ne olivat mukava vastapaino oppitunneille. Oppilaat kokivat, että olivat saanet paljon enemmän rohkeutta puhua englantia ja kasvaneet itsenäisemmiksi.
Oxford on mahtavan upea kohde kielimatkalle. Siellä voit kokea ikivanhan yliopistokaupungin akateemisuuden, harrypottermaisen taikuuden ja perienglantilaisen tunnelman. Kurssi on, kuten sen nimikin kertoo, intensiivinen, paljoa vapaa-aikaa ei siis jää ja siihen on hyvä varautua etukäteen. Jos haluat toden teolla kartuttaa kielitaitoasi etkä pelkään suhteellisen hetkistä menoa, Oxford on oikea kohde sinulle!

Oxford Intensive tarjoaa monipuolisen mahdollisuuden kielitaidon kartuttamiseen!
Kurssilla opiskellaan tehokkaasti - joka arkipäivä opetusta on 3 x 90 minuuttia ja tiivis vapaa-ajan ohjelma. Tunnit ovat sisällöiltään erilaisia, ja eri aihepiirejä käsitellään muun muassa keskustellen ja erilaisten tehtävien ja pelien avulla. Myös kielioppia kerrataan ryhmän toiveiden ja mahdollisuuksien mukaan. Tehokkain kielitaidon kohennus tapahtuu kuitenkin oppituntien ulkopuolella. Englanninkielisessä ympäristössä asuminen ja toimiminen kansainvälisissä ryhmissä vaatii käyttämään englantia joka päivä mitä erilaisimmissa tilanteissa. Oxford Intensive sisältää myös paljon erilaisia vapaa-ajan aktiviteetteja ja retkiä lähiympäristöön. Oxford itsessään on jo upea kaupunki, jossa riittää paljon nähtävää ja tekemistä. Erityisesti Harry Potter-fanien suosikki on esimerkiksi kaunis Christ Church Collegen kampusalue, joka on todella ainutlaatuinen paikka. Ohjelmaan kuuluu myös retket Lontooseen ja Stonehengelle. Kansainväliset ryhmät ja englanninkielinen ympäristö takaavat monipuolisen ja unohtumattoman kielimatkan Oxfordin historiallisen kauniissa maisemissa.
Heidi, Oxford Intensive


Oxford