Muut STS koulutusohjelmat:

Haluan takaisin!

Vietin kesällä kaksi uskomattoman hienoa viikkoa Maltalla STS:n kielikurssilla. Malta hurmasi minut täysin kauneudellaan ja uskomattomalla ilmastollaan! Reissu oli aivan mahtava kokemus ja muistan sen varmasti koko loppu elämäni.

Matka alkoi mukavissa tunnelmissa jo lentokentällä. Olin matkalla yhdessä ystäväni kanssa, mikä helpotti jännitystäni. Ryhmämme oli pieni (10 oppilasta), mutta siitä ei ollut haittaa, päin vastoin! Opimme tuntemaan toisemme nopeasti. Kun saavuimme vihdoin perille Maltalle meitä oli vastassa paitsi liiderit, myös ERITTÄIN lämmin sää. Majoituimme hotellille kaikessa rauhassa ja tutustuimme paikkoihin. Jo ensimmäisenä iltana meillä oli disko Numero Uno. Kaikilla oli hauskaa, vaikka olimmekin väsyneitä pitkän lentomatkan jälkeen. 

Ennen reissua olin jännittänyt omaan kielitaitoani ja lähinnä mihin se riittäisi.Lisäksi olimme kuulleet että liiderimme oli kotoisin Ruotsista, joten jännitys englannin taidoista oli suuri! Huoli oli kuitenkin onneksi turha sillä huomasin ilokseni että asiointi kaupoissa,ravintoloissa yms. luonnistui minulta sujuvasti! Myös liiderin kanssa jutustelu onnistui erinomaisesti ja huomasin että englanniksi jutteleminen olikin tosi helppoa. Lisäjännitystä matkaani toi se, että olin päässyt mukaan English United dokumenttiin. Kaikki meni kuitenkin oikein hyvin, muut mukana olleet nuoret ja kuvaaja olivat erittäin mukavia, eikä kameran edessä olokoaan jännitänyt niin paljon kuin olin aikaisemmin luullut :) 
 
Joka päivä meille oli järjestetty ohjelmaa esim. shoppailua, rannalla lököttelyä tai risteily. Myös iltaisin meille oli järjestetty ohjelmaa kuten diskoja, rannalla hengailua tai jotaikin muuta esim. aarteen etsintää. Omia suosikkejani olivat diskot ja aarteen etsintä kurssikohteemme Bugiban keskustassa. Meille järjestettiin myös ylimääräisiä retkiä esim. shoppailu retki Valettaan, omien toiveideimme perusteella.
 
STS oli järjestänyt Maltalla kaiken erinomaisesti. STS:n oma bussipalvelu helpotti huomattavasti paikasta toiseen siirtymistä. Myös oma liiderimme oli aivan mahtava! Huomasi kyllä että meistä pidettiin huolta, sillä n. viikko meidän ryhmämme jälkeen Maltalle saapui toinen ryhmä suomalaisia joiden oli määrä olla kielikurssilla kolme viikkoa. Heidän liiderinsä asui vain muutamaa kerrosta ylempänä meitä. Heti ensi tapaamisellamme hän tuli kyselemään kuulumisiä ja sanoi että jos meillä oli huolia/ongelmia niin kääntykää vaan rohkeasti hänen puoleensa, sillä jotkin asiat on paljon helpompi hoitaa suomeksi. Vaikka ongelmia ei ilmennyt oli rauhoittavaa tietää että hotellissa oli myös liideri Suomesta.
 
Kielimatkastani mieleeni jäivät erityisesti Maltan uskomaton luonto, uudet ystävät ja aktiviteetit. Koko matka oli kertakaikkisen mahtava! Sain kielikurssiltani monta uutta ystävää ja odotan innolla Reunion partyja, jossa tapaamme jälleen :) Voin suositella STS:n kielikurssia kaikille jotka haluavat oppia englantia ja saada paremman kielitaidon, sekä niille jotka haluavat uusia kokemuksia ja uusia ystäviä! :) Kielikurssin ansiosta uskallan puhua englantia rohkeammin ja olen huomannut olevani muutenkin avoimempi esim. koulussa. 
 
Helena Maltalla
 
 

Ikimuistoisia kokemuksia Maltalta!

Koin viime kesänä unohtumattomat kaksi viikkoa Maltalla STS:än kautta. Kun matkaan sisältyi kaverit, aurinkoiset rannat ja uuden oppiminen, ei sitä edes itse meinaa uskoa todeksi! 

Jo lentokentällä sain uusia ystäviä ja Maltalle saavuttuamme ei niiden laskemiseen riittänyt enää yhden käden sormet. Englanniksi asioiminen ja ystävien hankkiminen oli mielenkiintoista ja hauskaa. Oli helpottavaa havaita, ettei kouluarvosanalla ollutkaan niin suurta merkitystä käytännön tilanteissa. Rohkea ja yrittelijäs asenne, sillä pääsi jo yllättävän pitkälle. Ja oppimaanhan sinne mentiin!
 
Vaikka matkassa oltiin tällä kertaa ilman vanhempia, tunsin oloni turvalliseksi ja hyvällä tavalla holhotuksi. Lentokentältä lähtien meidän oppilaiden toiminta oli kuitenkin hyvin omatoimista ja tietty luottamus liidereiden ja oppilaiden välillä säilyi mielestäni hyvänä. Aamulla jo ennen lentokentälle saapumista monet asiat pyöri päässäni ja jännitys oli ihan uskomatonta. Totesin sen kuitenkin turhaksi jo ennen lentokoneeseen nousemista. Jo alusta alkaen STS:än edustajat hoitivat hommansa hyvin ja matka lähti hienosti käyntiin!
 
Kansainvälisyys oli upeaa. Samanikäiset nuoret eri puolilta Eurooppaa rikkomassa kielimuuria tuoden jokainen mukanaan ripauksen omaa kulttuuriaan. Oli oivaltavaa havaita eri kansallisuuksien kulttuurieroja uusista ystävistäni. Mukavia matkan kokemuksia olivat yhteenkuuluvuudentunne diskoissa, kelluminen Välimeren aalloilla ja käytännön englannin hiominen tunneilla sekä tietenkin sen hyödyntäminen vapaa-ajalla. Oli hienoa kokea erilainen arkielämä Suomen ulkopuolella. Ja kaikki tämä Maltan kirkkaan auringon alla!

Kielimatka on kannattava juttu tulevaisuuttakin ajatellen. En tarkoita vain kielitaidon karttumista! Matka oli täynnä omatoimisuutta ja tilanteita, jotka kasvattivat rohkeuttani. Arvokkaita ovat myös ne uudet ystäväni, joihin tulen olemaan yhteydessä varmasti loppuelämäni! En löydä matkan sisällöstä mitään, mitä jälkeenpäin katuisin. Kaiken kokemani jälkeen en voi muuta kuin suositella kielikurssia!

Elina Maltalla

Paras kesä ikinä!

Vihdoinkin kauan odottamani kielimatka koitti. En tuntenut lähtiessäni ketään, mutta jo lentokentällä tutustuin ikäiseeni tyttöön. Helpotuksekseni huomasin, etten ollut ainoa joka lähti yksin kielimatkalle, vaan meitä oli useampia. Kun astuin ulos lentokoneesta, kuuma tuulahdus sai minut vasta tajuamaan että olin oikeasti Maltalla. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja lämpötila oli kohonnut yli kolmenkymmenen. Katselin ympärilläni olevia ihmisiä miettien, että noiden ihmisten kanssa tulen viettämään seuraavat kolme viikkoa. Olin ollut aiemminkin ulkomailla, mutta tämä oli ensimmäinen kerta ilman perhettäni.

Ensimmäisen päivän jälkeen olin hieman shokissa kaikesta uudesta ja väsymyskin vaikutti asiaan. Tutustuin kuitenkin todella nopeasti ihmisiin ja päivä päivältä ihastuin Maltaan yhä enemmän. Joka päivä koki jotain uutta ja kävimme joka päivä jossain uudessa paikassa. Oli mahtavaa tavata muun maalaisia nuoria ja saada ystäviä ympäri Eurooppaa. Yksi parhaimmista asioista matkalla oli Numero Uno- diskot, joita oli kahdesti viikossa. Menin myös monesti vapaa-ajalla snorklaamaan viereiseen mereen muiden STS-kielimatkalaisten kanssa. Oli mahtava nähdä merenalaista elämää ja sukeltaminen värikkäiden kalojen joukossa tuntui uskomattomalta. Kolme viikkoa kului todella nopeasti, mutta tuntui kuin olisin tuntenut jotkut kielimatkalaisista jo vuosia.

Viimeisenä aamuna heräsin jo kuudelta, vaikka olisin saanut nukkua pitempään. Nimittäin jotkut kielimatkalaisista jäivät vielä Maltalle ja minun piti ehtiä hyvästellä heidät ennen koulun alkua. Hyvästejä oli vaikea jättää, tietäessä etten tulisi tapaamaan joitain kielimatkalaisia enää koskaan. Kesästä tuli ikimuistoinen ja en vaihtaisi Maltalla saamiani kokemuksia mihinkään. Kielitaito kehittyi huomattavasti ja uskon että jokainen kielimatkalla ollut palasi Suomeen itsenäisempänä. Sain kielimatkalta ystäviä, joiden kanssa olen jatkossakin yhteydessä.

Henna Maltalla

Malta = paratiisi

Niin hyvää ettei sanotuksi saa. Tuttu Kismet mainoksesta, mutta minusta se sopii täydellisesti kuvaamaan kielimatkaani. Matkani Maltalle oli haave, josta olin unelmoinut jo iät ja ajat. Pikkutytöstä asti erilaiset kulttuurit ja kansalaisuudet ovat kiehtoneet minua, ja viime kesänä päätin ottaa selvää maailman minulle tarjoamista haasteista ja elämyksistä.

Minulle mieleenpainuvia muistoja oli useita, joista en todellakaan osaa valita sitä parasta. Laskeva, punainen aurinko, viileän turkoosin Välimeren taakse oli kieltämättä reissuni yksi parhaista kokemuksista. Hauskoina kokemuksina jäi mieleen mm. Treasure Hunt, joka oli yksin parhaista aktiviteeteista 3 viikon aikana. Vaatteet väärinpäin käännettynä käveleminen ihmisiä täynnä olevan kaupungin halki on luultavasti jotain, mitä en ihan heti Suomen maaperällä tee uudelleen. Maltalaisten ihmisten hyväntuulisuus ja sosiaalisuus jäivät myös päällimmäisiksi mieleen. Kiinnostus meitä ”Hard rock Hallelujah” – jääkarhuja kohtaa oli superyllättävää. Paikallisten tuttavuuksien kanssa tuli keskusteltua hyvinkin syvällisesti - kehnommallakin englannintaidolla. Totta kai matkalla sattui myös monia kommelluksia, joita kylläkin muistellaan hymy suupielissä. Yksi minulle sattuneista ”onnettomuuksista” sattui Gozolle lähdön viikonloppuna, jolloin innostuneena hyppäsin Gozolle vievään bussiin. Tai ainakin luulin niin. Vallettaan saapuessamme mieleeni heräsi epäilys, ettei kaikki ollut ok. Loppujen lopuksi kerkesin kuitenkin Gozolle menevään lauttaan. Ja samalla ajoin taxilla koko maan halki. :D Vaikka silloin se ei ollut niinkään hupaisaa. :)

Aurinko + Välimeri = paratiisi = Malta. Tämä yhtälö oli kaikista parasta kurssikohteessani. Suomen kylmyydestä tarpeeksensa saanut ihminen rakastuu aina uudelleen Maltan aurinkoon. Maltan rannat olivat jotain uskomattoman kaunista. Kurssikohteen plussiin lasken myös pienten kaupunkien elämäniloisuuden ja palveluhalukkuuden. Hymylle sain aina vastakaikua.

Kielimatka on mielestäni kokemus, jonka vaikutukset ovat aina positiivisia. Uusien ihmisien tapaaminen, kielen oppiminen ja maailmankuvan avartuminen ovat ainakin asioita, joista kielimatkallani rikastuin. Suurimpana hyötynä minulle oli englanninkielen puhumiseen rohkaistuminen. Suomeen palattuani olen pitänyt taitoa yllä, pitämällä paljon yhteyttä maltalaiseen isäntäperheeseen ja muihin kielimatkalla olleisiin. Kielimatkani oli elämys, jota en tule edes isomummona keinutuolissa istuessanikaan unohtamaan.

Anja Maltalla
Tutustu Maltan kurssitarjontaan täällä


STS Student Travel Schools