
Iloinen ja rento Brighton
Kielimatkani Brightonissa on ollut tähän mennessä elämäni suurin elämys
Kielimatkan alku oli uuvuttavaa mutta mukavaa, ja ryhmään tutustuminen alkoi pikkuhiljaa. Järjestön toiminta oli hyvää ja oppilaiden toiveita kuunneltiin matkalla alusta loppuun asti. Bussiaikatauluihin pääsi helposti sisälle ja ruokailuajoista sovittiin isäntäperheen kanssa. Monien pikkuasioiden mieleenpainamiseen ei tuhraantunut liikaa aikaa, ja kaupunkiin sekä sen kaupunkilaisten elämäntyyliin pääsi helposti sisälle. Itseäni ilahdutti erityisesti se, että ryhmällemme esiteltiin kaupungin monia erilaisia paikkoja leaderien johdolla.
Ihmisten ystävällisyyttä ja rentoa elämäntyyliä ei voinut olla huomaamatta kävellessään pitkin pieniä kujia "The Laneseilla" etsien erikoisia pikkukauppoja, tai oleskelemalla Brighton Pierin laiturilla nauttimassa meren läheisyydestä. Brightonin vilkkaat kadut ovat täynnä kauppoja - niin suuria kuin pieniäkin - eikä kaupungissa kävely tuntunut taatusti ainakaan pitkästyttävältä. Monikulttuurisuus näkyi kaduilla ja sitä oli ilo katsella niin ostoskierroksilla kuin bussimatkoillakin. Vilkas elämänmeno toi kaupunkiin reippautta ja rytmiä, johon oli ilo eläytyä.
Kaupunkia ei ole mielestäni turhaan nimetty London-by-the-Sea:ksi, sillä ainakin itse tunsin juuri meren tuovan kaupunkiin tiettyä rentoa tunnelmaa. Ei ole ihme että oppaamme kehui raikkaan ilman terveydellisiä vaikutuksia. Merellinen ilmasto suosi meitä kolmen viikon aikana, sillä sadetta ja harmautta ei juurikaan ollut. Toisaalta auringonpasite saattoi muutamassa minuutissa muuttua tummiksi pilviksi - ja päinvastoin.
Opetus oli hyvin rentoa ja joustavaa ja englannin kielen kuullunymmärtämis- ja puhetaidot kehittyivät tuntuvasti sekä oppitunneilla että niiden ulkopuolella. Vierailut Lontooseen jäivät unohtumattomiksi ainakin metrossa matkustamisen osalta ja vierailujen Harrodsilla ja Covent Garden Marketissa ansiosta.
Jäin ikävöimään kaupungista paitsi ihmisiä, myös sen tiettyä merenrantakaupungin tunnelmaa. Rakastuin myös Brightonin melko epäenglantilaismaiseen nähtävyyteen Royal Pavilioniin. Brighton Pierin ja Shoreham Beachin rannoilla voisi viettää rajattomasti vapaa-aikaa. Kuvasin suuria aaltoja ja auringonlaskuja, sekä kuuntelin meren ääntä. Niille rannoille tulen varmasti vielä palaamaan.
Riikka Brightonissa

Ikimuistoinen kolmiviikkonen
Popidol Camp Brightonissa oli vahva ja mieleen painuva kokemus, joka jätti jälkeensä mukavat muistot ja uudet ihanat ystävät, joihin olen vieläkin yhteyksissä.
Koulupäivät olivat erilaisia kuin Suomessa, mutta se olikin vain hyvä. Opettajat olivat päteviä ja mukavia, ja se teki tunneistakin miellyttäviä. Vapaa-aikaa oli riittävästi, vaikka alussa tuntuikin, että koko ajan olisi menemisiä ja tulemisia sinne tänne. Shoppailemaan ehti ja kaupunkiin tutustuminen oli elämys sekin. Isäntäperhe oli yliveto, ja heidän elämänsä oli mielenkiintoista seurata livenä kuin TV:stä tai netistä. Kertaakaan ei tullut mieleen vaihtaa perhettä, sillä tunsin oloni turvalliseksi isäntäperheen kanssa. Tunnetta lisäsivät myös muut kielimatkalaiset, jotka asuivat kanssani saman katon alla. Heidän kanssaan tuli oleiltua paljon.
Matkan loppu tuli mielestäni aivan liian nopeasti, mutta koska joka päivä tapahtui jotain jännää ja yllättävää, kertaakaan ei ehtinyt kyllästyä ja ihanat muistot jäivät. Niitä ei voikaan pyyhkiä aivan heti pois.
Emma Brightonissa

Kommelluksien kautta kokemuksia
Vaikka kesän kielimatka Brightoniin alkoikin kaikenlaisten kommellusten kautta, kaiken kaikkiaan se oli erittäin avartava ja hauska kokemus. Brightonissa oppi nopeasti mukautumaan paikalliseen kulttuuriin sekä käyttämään englannin kieltä erilaisissa tilanteissa. Itselle matkasta jäi paljon unohtumattonia kokemuksia. Kielikurssikohteena Brighton on monipuolinen, sillä siellä yhdistyy hyvin kaupunki- ja rantaelämä sekä siellä on paljon nähtävää ja tehtävää. Voit olla varma myös siitä, että saat käyttää englannin kieltäsi päivittäin!
Koulupäivinä harjoiteltiin englannin kielen käyttöä erilaisin tehtävin ja keskusteluin yhdessä ryhmän kanssa. Parhaiten kielitaitoa sai kohennettua englantia puhumalla esim. kaupassa asioidessa ja keskustellessa paikallisten tai isäntäperheen kanssa. Vapaa-ajalla tuli oltua rannalla, kierreltyä kaupoissa ja kahviloissa sekä viettäen hauskaa aikaa kaupungilla. Brightonista löytyy valtavasti vapaa-ajan aktiviteetteja. Tarjolla oli erilaisia urheilumahdollisuuksia, elokuvateatteri, Brighton Pierillä oleva huvipuisto jne..
Paikalliset ihmiset olivat mukavia ja sain tutustua monenlaisiin uusiin ihmisiin. Parasta koko matkassa oli ihmisten avoimuus, East Sussexin maisemat, ruoka, kaupat ja hauska matkakaverini ja kaikki kokemamme kommellukset. Ensimmäisenä päivänä jäimme kaverini kanssa liian aikaisin pois bussista ja edessämme oli tuhansittain taloja. Kävelimme ympäriinsä noin puoli tuntia, kunnes aivan sattumalta astelimme kotikadullamme. Olimme muutenkin hieman eksyksissä ensimmäisenä päivänä ja näytimme bussikuskeille osoitettamme ja saimme vastaukseksi aina vain "never heard", vaikka bussi pysähtyi katumme päähän kymmeniä kertoja päivässä.Matkaan sisältynyt Lontoon reissu oli mahtava ja oli taas mukava päästä suurkaupungin sykkeeseen.
Brightonia suosittelen iloiselle, omatoimiselle ja aktiiviselle nuorelle seikkailijalle, joka haluaa rentoutua matkallaan, mutta myöskin huvitella. Brightonissa ei varsinaisesti tarvitse etsiä tekemistä, sillä kaikki on käden ulottuvilla! Rahaa kannattaa varata tarpeeksi, mieluiten enemmän käteistä, sillä kaikissa kaupoissa ei voi maksaa kortilla ja bussikortit ym. maksut maksetaan käteisellä. Myös lämpimät, sateenpitävät vaatteet ovat tarpeen, koska sää saattaa vaihtua silmänräpäyksessä. Suosittelen kaikille kiinnostuneille!

Monipuolinen Brighton!
Olin kielimatkalla Brightonissa kesäkuussa. Lähdin matkalle kahden ystäväni kanssa ja asuimme kaikki kolme samassa isäntäperheessä. Matka oli aivan upea ja koin Brightonissa ehkä elämäni parhaat kolme viikkoa!
Ensimmäisenä aamuna tapasimme ryhmämme ja liiderimme kanssa lentokentällä. Aika kentällä ja lentokoneessa kului nopeasti, ja ennen kuin huomasinkaan, olimme jo perillä Lontoossa. Sieltä matkasimme bussilla Brightoniin.
Brightonissa tapasimme host-äitimme, joka vei meidät tulevaan kotiimme. Hän antoi meillä ruokaa ja esitteli taloa, ja sitten menimmekin nukkumaan ja nukuimme seuraavat 7 tuntia – keskellä päivää! Ilta kahdeksan aikaan heräsimme ja lähdimme isäntäperheemme kanssa kiertämään kaupunkia.
Seuraavana aamuna matkustimme jo bussilla kouluun, missä tapasimme activity leaderimme. Sekä suomalainen liiderimme että paikallinen aktiviteetti liideri olivat huippumukavia ja mielettömän rentoja, ja he myöskin pitivät meille koulutuntimme. Ja – yllätyksekseni – koulussakin oli mielettömän mukavaa!
Host-perheemme äiti sekä kaksi host-veljeämme olivat ihania ja ystävällisiä, ja heistä uskonkin saaneeni elinikäisiä ystäviä. Isäntäperheemme kanssa söimme, juttelimme ja katselimme TV:stä muun muassa nyt jo Suomeenkin asti päätynyttä Talent-ohjelmaa.
Brighton kaupunkina oli upea ja täydellinen valinta kielimatkakohteeksi. Mukavat ja avuliaat ihmiset ja kaupungin taianomainen tunnelma tekivät jokaisesta sekunnista elämyksen. Kaupungista löytyi kaikkea, mitä saattoi toivoa, ja paljon enemmän: upea, kilometrien mittainen ranta, kauppoja ja ostoskeskuksia jokaiseen makuun, huvipuisto, kauniita puistoja, uimahalleja, elokuvateattereita, pelihalleja ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä! Kertaakaan ei ollut tylsää tai ikävää hetkeä, eikä edes koti-ikävä iskenyt kolmen fantastisen viikon aikana. Rakastuin Brightoniin ja sen ihmisiin ja aion ehdottomasti matkustaa kaupunkiin uudestaan, ehkä jo heti ensi kesänä!
Anna Brightonissa


Englanti, Chelsea Football Camp