
Koulu ulkomailla
Uuden oppimista ja uusia kavereita
Koulujen tarjonta vaihtelee paljon maittain. Osassa kohdemaistamme koulut ovat hyvin aktiivisia ja järjestevät varsinaisen opetuksen lisäksi paljon oppisuunnitelman ulkopuolista toimintaa. Toisissa kohdemaissa koulut tarjoavat hyvin vähän, jos ollenkaan, harrastustoimintaa nuorille.
Eniten oppisuunnitelman ulkopuolista toimintaa järjestetään USA:n ja Kanadan kouluissa. Näissä maissa koulun rooli nuorison toiminnan kokoajana on vahva ja erilaisia joukkueita sekä kerhoja on tarjolla paljon. Kouluvuotta värittävät monenlaiset tapahtumat, joita varten valmistaudutaan huolella ja koulujen väliset ottelut ovat energian täyteisiä cheerleadereineen ja kannustusjoukkoineen.
Austaliassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Japanissa ja Kiinassa on myös paljon oppisuunnitelman ulkopuolista toimintaa tarjolla.
Kaikissa edellä mainituissa maissa pidetään tärkeänä että nuoret osallistuvat koulun tarjoamiin kerhoihin ja joukkueisiin. Vaihto-oppilaan kannattaa ehdottomasti mennä mukaan - koulujen joukkueet ja kerhot tarjoavat parhaimman ja nopeimman tavan saada kavereita.
Euroopan ja Etelä-Amerikan maissa oppisuunnitelman ulkopuolista toimintaa on tarjolla vähän, poikkeuksena Saksa, jossa koulut ovat alkaneet satsaamaan enemmän nuorison vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin.
Jos sinun isäntäkoulussasi ei ole harrastustoimintaa tarjolla, suosittelemme että otat harrastuksen koulun ja kodin ulkopuolelta. Harrastusten kautta on joka tapauksessa helpointa päästä tutustumaan muihin nuoriin.
Opiskelusta kohdemassa lisää kohdemaasi kohdalla.
Englanninkielisissä maissa suomalaisoppilaat pääsevät nopeasti kiinni opiskelutahdista ja pärjäävätkin hyvin kouluissa. Muissa maissa opiskeleminen on hieman haasteellisempaa, harva on opiskellut Suomessa esim. ranskankieltä yhtä paljon kuin englantia.
Kaikkein haasteellisimmat koulut ovat Japanissa ja Kiinassa. Näissä maissa nuoret panostavat paljon opintoihinsa koska päästötodistukset hyvin pitkällä määrittelevät sen minkälaisiin korkeakouluihin he voivat hakea. Vaihto-oppilaalta Aasiassa odotetaan intoa opiskella kieltä ja vaihto-oppilaat saavatkin käyttää monia oppitunteja itsenäiseen kielen opiskeluun.


Isäntäperhe