Lukio Thaimaassa
Thaimaalaisessa lukiossa on mahdollista opiskella thaiboxingia tai klassista thaimaalaista tanssia.
Vaihto-oppilaana Thaimaassa voit valita kursseja, jotka selkeästi eroavat suomalaisista koulukursseista. Kokeile thaiboxingia, klassista thaimaalaista tanssia, thaimaan historiaa tai miksei vaikkapa käytännöllistä kurssia, jossa opit thaimaalaisia kädentaitoja. Täältä löytyy myös monia erilaisia taidekursseja. Sinun on mahdollista valita useita jännittäviä ja opettavaisia kursseja.
Ajankäyttö koulussa Thaimaassa
Koulupäivät Thaimaassa ovat usein pidempiä kuin meillä Suomessa. Tavallisesti koulupäivät alkavat puoli yhdeksän aikaan ja kestävät puoli viiteen saakka iltapäivällä. Jotkin aineet ovat jo ennestään tuttuja, kuten matematiikka, kun taas toiset ovat kokonaan uusia. Me Suomessa emme käytä koulupukua, mutta Thaimaassa lukio-opiskelijat käyttävät niitä. Tämä tuntuu varmasti aluksi hieman epätavalliselta ja jännittävältä, mutta siihen tottuu nopeasti.

Lukukauden ajoitus: toukokuu-syyskuu ja marraskuu-helmikuu.
Kesäloma: maaliskuu-toukokuu.
Tervetuloa vaihto-oppilaaksi Thaimaalaiseen lukioon!
Thaimaa

Sijainti: Kaakkois-Aasiassa, rajanaapureina Laos, Burma, Kambodza ja Malesia.
Pinta-ala: 514 000 km2
Väestö: noin 66 miljoonaa asukasta
Pääkaupunki: Bangkok
Kieli: thai
Kansallispäivä: 5.12
Tunnettua Thaimaasta: elefantit ja safiirit

Thaimaa