Kiina valmistautuu kuumeisesti vuoden 2008 olympialaisia varten, pelkästään kevään 2006 aikana oli Beijingin alueella rakenteilla 26 tietä ja kaksi siltaa; yhteensä 59 tietä ja viisi siltaa joko korjataan tai  tehdään.  Olympialaiset ovat kiinalle tärkeä näytön paikka, lisää  niistä voit lukea  täältä: www.beijing2008.com.

Historia

Kiina on monituhatvuotinen kulttuuri ja maan historiaa on pystytty jäljittämään aina n. vuoteen 2200 eKr. Ensimmäisen dynastian, Xia, katsotaankin vallinneen ajanjaksolla 2200-1750 eKr. Vaikka kirjoituksia ei kyseiseltä ajanjaksolta ole tallessa pidetään silti melko varmaksi sitä, että jo Xia-dynastian aikana jonkunlainen kirjoitussysteemi oli käytössä. Kiinalainen kulttuuri kehittyi voimakkaasti ennen länsimaisen ajanlaskun alkua, länsimaissakin hyvin tunnetut kiinalaiset filosofiat, taolaisuus ja konfutselaisuus, syntyivät ajanjaksolla 722-481 eKr.

Vuonna 221 eKr sai alkunsa Kiinan ensimmäinen keisarikunta, jolloin vuosisatoja hajallaan olleen maan keisariksi tuli Qin Shihuangdi. Ensimmäisen keisarikunnan aikana hallinneella Han –dynastialla on ollut voimakas vaikutus Kiinan historiaan. Nykypäivänä tunnettu kiinalainen historiankirjoitus sai alkunsa Han –dynastian aikana ja nykyään enemmistö kiinalaisista, yli 90%, ovat han-kiinalaisia. Kiina oli myös maailman suurin maa aina siihen asti kunnes Venäjä paljon myöhemmin levittäytyi Aasian puoleiseen Siperiaan. Kiina oli myös väkirikkain maa, jo ensimmäisen keisarikunnan aikana maan väkiluku oli 60 miljoonaa. Ensimmäisen keisarikunnan loppuvaiheilla Han-dynastian kadottua Intiasta tullut buddhalaisuus sai voimakkaan jalansijan Kiinassa. Buddhalaisuudesta tuli voimakas konfutselaisuuden kilpailija ja Kiinasta buddhalaisuus levisi edelleen Tiibettiin, luoteis-Aasiaan, Japaniin ja Koreaan.

Toinen keisarikunta sai alkunsa vuonna 589 Sui- dynastian valtaantulon myötä. Sui –dynastia ei hallinnut kauan mutta tänä aikana Kiina jälleen yhdistyi. Song –dynastioiden aikana (960-1279) maatalous kehittyi voimakkaasti, itse asiassa niin hyvin, että tämän jälkeen maataloutta hoidettiin enemmän tai vähemman samalla tavoin aina 1900-luvun alkuun saakka. Poliittisesti Song –dynastia ei ollut aivan yhtä onnistunut ja vuonna 1279 mongolit valloittivat Kiinan ja alkoi Yuan –dynastian aika. Tänä aikana hallitsi myös kuuluisa Kublai –kaani. Marco Polo ollessaan Kiinassa toimi mongolien kanssa, Yuan –dynastian aikana eivät korkeasti koulutetut kiinalaiset päässeet tärkeisiin poliittisiin ja hallinnollisiin virkoihin. Monessa suhteessa Yuan –dynastia oli epäonnistunut, tosin saavutuksiksi voidaan katso se, ettei Kiinasta tehty Mongolian takamaata mongolihallinnosta huolimatta ja Pekingin ooppera sai tänä aikakautena alkunsa.

Toinen keisarikunta päättyi Ming –dynastiaan (1368-1644). Mingejä pidetään kaikista Kiinan hallitsijoista laiskimpina, ahneimpina ja hulluimpina. Aikakauden saavutuksiin kuuluu kuitenkin Kiinanmuurin vahvistaminen, pääkaupungin muuttaminen Pekingiin, Kielletyn kaupungin rakentaminen ja Macaon luovuttaminen Portugalille.

Nyky-Kiinan katsotaan saaneen alkunsa v.1644 manchulaisen Qing –dynastian valtaantulon myötä. Qingin aikakaudella (1644-1911) kulttuurielämä oli voimakasta ja tärkeimmät kiinalaiset kirjalliset teokset syntyivät tällöin. Poliittisesti Qing –dynastia oli vanhoillinen ja varsinkin suhteissaan ulkomaailmaan kömpelö. Qingit eivät tunnustaneet muita maita Kiinan vertaiseksi ja tämä tietysti vaikeutti ulkopoliittisia suhteita ja aiheutti Kiinalle ongelmia (esim. oopiumisodat). Qing –dynastian tuhoon johtivat monet ongelmat, mm. korruptio, keskitetty hallinto ja vaikeudet ulkopolitiikassa. Sisäpoliitikkaa hankaloitti Qingien vastenmielisyys kaikkia uudistuksia kohtaan ja Kiinassa esiintyi kapinallisuutta. Länsimaat painostivat Kiinaa ja erilaisia sopimuksia tehtiin Kiinan hallituksen kanssa, lähinnä länsimaalaisten hyväksi. Länsimaat yrittivät tukea Qingejä, koska katsoivat yhtenäisen hallituksen takaavan länsimaille pääsyn Kiinaan. Esim. vuonna 1900 amerikkalaiset joukot auttoivat hallitusta kukistamaan bokserikapinan.
Vuonna 1911 Qing –dynastia kukistui ja sen myötä katosi länsimaiden toivo saada tukevampi jalansija Kiinassa.

Kiinan tasavalta (1914-1949) oli sekasorron aikaa. Ensimmäisessä maailmansodassa Kiina oli vielä Liitoutuneiden puolella, mutta sopimusrikkomuksen jälkeen (Shangdongin provinssi luovutettiin Japanille eikä Kiinalle kuten piti) kansallispuolueen johtaja Sun Yatsen hyväksyi Neuvostoliiton vuonna 1920 tarjoaman avun. Avun myötä Sun Yatsen pystyi aloittamaan yhteistyön pienen kommunistipuolueen kanssa tarkoituksenaan yhdistää Kiina. Sun Yatsen kuoli 1925 ja hänen jälkeensä puolueen johtajaksi tuli Tsiang Kaishek. Hän ei pitänyt kommunisteista ja pyrki poistamaan ”kommunistisen syövän” Kiinasta. Niiden joukossa, jotka onnistuivat pakenemaan Tsiang Kaishekin vainoja, oli Mao Tse-tung. Toisen maailmansodan alkaessa oli Kansallispuolue pahasti hajallaan ja kommunistinen puolue hyvin järjestäytynyt. Japanilaiset valloittivat Manchurian ja Kansallispuolue oli tehoton pyrkimyksissään taistella japanilaisia vastaan. Sitä vastoin kommunistit hyödynsivät tehokkaasti guerilla-taktiikkaa japanilaisia vastaan. Tämä huomattiin myös Washingtonissa, jossa kenraali Stillwell yritti kongressia saada tukemaan kiinalaisia kommunisteja. Toisen maailmansodan päättyessä kommunistien ja kansallispuoleen välinen sota jatkui. Kansallispuolue painatti lisää rahaa suorittaakseen velkojaan. Tämä aiheutti maassa hyperinflaation. Lokakuuhun 1949 mennessä kansallispuolue oli paennut Taiwaniin ja Mao Tse-tung julisti Kiinan kansantasavallaksi.

Kiinan kansantasavalta (1949 - ) on muuttunut alun suljetusta kommunistisesta valtiosta nykyaikaiseksi avoimemman politiikan valtioksi. Mao Tse-tung alkuun pani vuonna 1958 ”Suuren Harppauksen”, jonka tarkoituksena oli saada kiinalaiset maanviljelijät viljelemään maata kollektiivisesti ja samalla tuottamaan terästä. Vuosien 1958-1960 aikana 30 miljoonaa ihmistä kuoli nälkään ”Suuren Harppauksen” huonon suunnittelun ja ala-arvoisen johtamisen takia. Virallisesti nälänhädän syyksi ilmoitettiin ”huonot säät”. Mao Tse-tung vieraantui Neuvostoliitosta ja vuoteen 1962 mennessä Kiinan ja Neuvostoliiton väliset suhteet katkesivat. Maa oli vielä toipumassa nälänhädän seurauksista kun Mao aloitti Kulttuurivallankumouksen vuonna 1967. Syyt Kulttuurivallankumouksen syntyyn eivät ole selvät, mutta osaltaan siihen on vaikuttanut Maon klikin ja muun puoluejohdon väliset erimielisyydet. Kiinassa vallitsi anarkia, kouluja suljettiin, liikenne kärsi, virastoja suljettiin – kaiken kaikkiaan Kulttuurivallankumouksella oli vastaavanlainen vaikutus kuin Ranskan vallankumouksella, joskaan poliittiset tarkoitusperät eivät Kiinassa olleet selvillä. Mao pystyi aloittamaan kulttuurivallankumouksen, koska hallitsi Kiinaa jo diktaattorin ottein ja oli armeijan tukema. Virallisesti kulttuurivallankumous päättyi vuonna 1969, joskin poliittinen ilmapiiri pysyi vaikeana aina Maon kuolemaan, 1976, saakka.

Den Xiaopeng tuli Kiinan johtajaksi vuonna 1978 ja aloitti välittömästi talouspolitiikan uudistamisen. Ensi alkuun uudistukset koskivat lähinnä maataloutta, mutta vähitellen laajenivat koskemaan muitakin talouden alueita. Talousuudistusten levitessä ympäri maata myös poliittisten uudistusten tarve alkoi näkyä. Selvimmin tämä tuli esille opiskelijoiden mielenosoituksessa Tiananmenen aukiolla Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1989. Kommunistinen puolue tulkitsi mielenosoituksen hyökkäykseksi hallitusta vastaan ja lähetti aukiolle tankkeja. Virallisten tietojen mukaan 200 opiskelijaa sai Tiananmenen aukiolla surmansa. Todellisuudessa luku lienee paljon korkeampi.
Uudistusmielinen talouspolitiikka pysähtyi neljäksi vuodeksi Tiananmenen aukion tapahtumien jälkeen. Vuonna 1993 Kiinaa kiertäessään Den Xiaopeng antoi hyväksyvän lausunnon Shenzhenin erikoistalousalueesta ja tämän myötä Kiinan talouselämä alkoi kehittyä räjähdysmäisesti. Talouselämän kehitys on alkanut tasaantua vasta aivan viime vuosien aikana.
Den Xiaopengin kuolema vuonna 1997 ei laukaissut uutta epäjärjestyksen aikaa kuten aiemmin oli Kiinan historiassa tapahtunut hallitsijan kuoltua. Nähtävästi Xiaopeng oli jo eläessään antanut valtaoikeuksia Jiang Zeminille eli omalla tavallaan ollut jo eläkkeellä ennen kuolemaansa.
Kiinan tulevaisuus näyttää valoisalta ja on odotettavissa, että maasta tulee maailman johtava teollisuusvaltio tämän vuosisadan aikana. Joidenkin arvioiden mukaan Kiina olisi maailman suurin talousmahti jo vuonna 2020, mutta nämä arviot perustuvat ehkä turhankin positiivisesti tulkittuihin tilastoihin. Mikäli Kiinan historiaan on luottaminen, ainoa asia joka tulevaisuudessa on varma - on epävarma.