Muut STS koulutusohjelmat:

Japan

Japani

Lähde STS vaihto-oppilaaksi Japaniin syksyllä tai keväällä

Japani on Tyynen valtameren rannalla sijaitseva keisarikunta. Maa koostuu neljästä pääsaaresta sekä useista tuhansista pikkusaarista. Japanissa asuu yli 127 miljoonaa ihmistä Norjan kokoisella alueella. Tämä tarkoittaa sitä, että Japani on yksi maailman tiheimmin asutuista maista. Rikollisuus on Japanissa hyvin pientä ja se onkin turvallinen maa asua.

Japanin pitkä historia
Virallisesti Japani perustettiin vuonna 660 eaa. ja myöhäisellä 1100-luvulla maassa syntyi soturiluokka, samurait. Kun viimeinen shogun, komentaja, syrjäytettiin 1868, myös samurait menettivät etuoikeutensa.
 
Japani – yksi maailman moderneimmista maista
Ollessasi vaihto-oppilaana Japanissa, tulet huomaamaan että japanilaiset ovat korkeasti koulutettuja ja että Japani on yksi maailman moderneimmista maista. Mitä ostoksilla käyntiin tulee, Tokiosta ei puutu mitään. Shibuya 109 on jättiläismäinen ostoskatu, joka on lähinnä suunnattu nuorille ja sijaitsee Japanin suurimman pelikeskuksen, Jaypoliksen, läheisyydessä. Pelikeskuksen omistaa Sega ja siihen kuuluu kolme kerrosta. Pelit vaihtuvat täällä jatkuvasti.
 
Tokio – suunnannäyttäjä
Shibuyan kaupunginosa toimii suunnannäyttäjänä koko Japanille sekä kaikilla muotitietoisille nuorille. Täällä voi vastaan kävellä ryhmä tyttöjä, jotka ovat kuin suoraan manga- sarjakuvista. Muuten – nuoret eivät ole ainoita mangasta kiinnostuneita Japanissa, vaan se kiinnostaa kaikkia ikäryhmiä.
 
Sayonara – nähdään High Schoolissa Japanissa!

Pääsyvaatimukset: Japaniin hakevien oppilaiden tulee osata hiragana- ja katakana -aakkoset, arkipäivän kohteliaisuuksia sekä yksinkertaisten kysymysten esittämistä.
 

Tilaa tai lataa vaihto-oppilasesite pdf:nä

 
 
 
 

Japani

Pinta-ala: 377 923 neliökilometriä
Väestö: noin 126 miljoonaa asukasta
Pääkaupunki: Tokio
Kielet: japani
Kansallispäivä: tammikuun 11. päivä
Näistä Japani tunnetaan: Samurai, Nintendo, Geisha, Manga


STS High School