Muut STS koulutusohjelmat:

Barcelona.

Yleistietoa

Espanja on perustuslaillinen monarkia. Valtionpäämies on kuningas Juan Carlos I, joka valittiin kuninkaaksi Francon kuoltua. Pääministerin johtama hallitus käyttää todellista valtaa Espanjassa.

Kansallispäivää vietetään 12. lokakuuta, samana päivänä Kristoffer Kolumbus saapui Amerikkaan vuonna 1492. Kolumbuksen löytö toimi pohjana Espanjan harjoittamalle valtapolitiikalle 1500 -luvun alusta lähtien vuoteen 1713 saakka, jolloin solmittiin Utrechtin rauha. Espanjalaisen imperiumin sorruttua espanjalaista kansallismieltä ja ylpeyttä kohottamaan jäivät taide ja kirjallisuus, joilla tänä päivänä on suuri merkitys espanjalaisessa elämässä. Vuonna 1992 järjestetty Sevillan maailmannäyttely oli suuri menestys ja on toiminut inspiraation lähteenä niin suunnittelulle kuin tekniselle kehityksellekin. Maailmannäyttely myös nosti Espanjan mainetta suurtapahtumien järjestäjänä. 

Espanja on jaettu 17 eri hallintoalueeseen, joista jokaisella on oma kulttuurinsa  ja kielellinen perintönsä. Näistä alueista suurimmat ovat Kastilia ja Andalusia. Espanjalaiset ovat hyvin ylpeitä vaihtelevasta alueellisesta kulttuuriperinnöstään ja mille alueelle Espanjassa sitten sijoitutkin, tulet varmasti tutustumaan alueen omaan kulttuuriperintöön niin arkipäivässä kuin koulussa opiskellessakin.

Kuvataiteet, kirjallisuus ja arkkitehtuuri vaikuttavat voimakkaasti espanjalaiseen kulttuuriin. Vaikutteita espanjalaiset taiteen tekijät ovat saaneet Euroopasta ja Pohjois-Afrikasta ja tuloksena on vuosisatojen aikana syntynyt kiehtovaa historiaa. Tunnetut kuvataiteilijat Velasquez, Goya, Picasso ja Mirò ovat espanjalaisia ja kuuluisat kirjailijat Cervantes, Seneca ja Lorca loivat mestariteoksensa Espanjassa. Gaudin mielikuvitukselliset talot ovat edelleen suosittuja nähtävyyksiä Barcelonassa, puhumattakaan Gaudin suurimmasta luomuksesta, La Sagrada Familia -kirkosta, jonka rakennustyöt aloitettiin vuonna 1882 ja joka ei vielä ole valmistunut.

Espanjassa puhutaan useita murteita, ns. puhdas espanjankieli tunnetaan nimellä "castellana". Baskimaassa puhutaan baskikieltä ja Kataloniassa puhutaan espanjan lisäksi myös paljon katalaania.

Espanja

Pinta-ala: 505.955 km2
Väestö: noin 46 miljoonaa asukasta
Pääkaupunki: Madrid
Pääkieli: Espanja
Kansallispäivä: 12.10.
Julkkikset: Carlos Sainz, Enrique Iglesias, Antonio Banderas, Penelope Cruz, Fernando Alonso


STS High School