Muut STS koulutusohjelmat:

Buenos Aires
Monimiljoonainen Buenos Aires on todellinen suurkaupunki.

Yleistietoa

Argentiinan monipuolisuus yllättää.

Tiesitkö, että Argentiinan nimi tulee latinankielen sanasta ”argentum”, hopea? Tarina kertoo, että haaksirikkoutuneet espanjalaiset olivat tavanneet alkuasukkaita, jotka antoivat heille hopeaesineitä lahjaksi. Legenda Sierra del Platasta – hopeavuoresta – saavutti Espanjan 1500-luvun alussa, jonka myötä useat espanjalaiset ja portugalilaiset laivueet suuntasivat Argentiinaan. República Argentina tuli maan viralliseksi nimeksi vuonna 1853.

Argentiina on mieltä kiehtova sekoitus latinalais-amerikkalaista elämäntapaa ja eurooppalaisuutta. Argentiinalaisten välittömyys ja ystävällisyys saavat sinut tuntemaan olosi kotoisaksi. Maan luonto on ainutlaatuinen ja sanotaankin, että Argentiinassa on mahdollista kokea viisi mannerta – pohjoisessa on subtrooppinen alue, etelässä jäätikköä ja näiden välissä on laajat vihreät tasangot sekä Amerikan korkein vuoristo.

Argentiina

Sijainti: Etelä-Amerikan mantereen kaakkoisosa
Pinta-ala: 2 780 400 km2
Väestö: noin 41 miljoonaa asukasta
Pääkaupunki: Buenos Aires
Kieli: espanja
Kansallispäivä: 20.kesäkuuta


STS High School