
Essin vuosi Argentiinassa
"Olen aina ollut kiinnostunut matkustamisesta ja kielten opiskelusta. Lähdin siis toteuttamaan unelmiani Argentiinaan. Olen erittäin tyytyväinen valintaani, vaikka matkalle lähtiessä vähän jännittikin.
Minulla kävi onni perheeni kanssa. Heti ensimmäisestä hetkestä isäntäperheeni luona, tunsin oloni kotoisaksi. Olin kuin osa perhettä! Sain hurjasti kavereita ympäri maapalloa; muista vaihto-oppilaista ja argentiinalaisista. En koskaan kuvitellut, että vuodessa voi kiintyä ja ystävystyä joidenkin kanssa niin syvästi. Vuoden aikana sain sujuvan kielitaidon. Sen lisäksi tein vaihtaritoimistoni ja perheeni kanssa retkiä ja niin tutustuin Argentiinan monipuoliseen luontoon. Sieltä kun löytyy erilaisia maisemia; puoliaavikoista sademetsiin, merenrannoista vuoristoihin, sierroilta suurkaupunkeihin joista jättimäisiin vesiputouksiin...ja vielä lisää!
Opiskelin tietenkin myös paikallisessa koulussa ja löysin kylästäni myös urheiluharrastuksia. Vaikka palasinkin jo kotiin, aion pitää yhteyttä sikäläisten ystävieni ja isäntäperheeni kanssa. Nyt minulla on kaksi perhettä; yksi Suomessa ja toinen Argentiinassa. Pala minusta jäi sinne!
Argentiina

Sijainti: Etelä-Amerikan mantereen kaakkoisosa
Pinta-ala: 2 780 400 km2
Väestö: noin 41 miljoonaa asukasta
Pääkaupunki: Buenos Aires
Kieli: espanja
Kansallispäivä: 20.kesäkuuta


Etelä-Amerikka