
Yleistietoa
Australia on maapallon seitsemästä mantereesta pienin ja kuivin. Maa on jaettu kahdeksaan osavaltioon: Pohjoisterritorio (NT), Uusi Etelä-Wales (NSW), Queensland (QLD), Etelä-Australia (SA), Länsi-Australia (WA), Canberra (ACT), Victoria (VIC) ja Tasmania (TAS).
Kaikilla osavaltioilla on oma pääkaupunki ja ne eroavat monilta osin esim. väestönsä ja olemuksensa suhteen. Australian suurin kaupunki on Sydney, joka on kuuluisa mm. oopperatalostaan ja olympialaisista vuonna 2000. Sen satamaa sanotaan erääksi maailman kauneimmista. Myös muissa ja pienemmissä australialaisissa kaupungeissa on paljon nähtävää ja koettavaa.
Australia on monarkistinen liittovaltio ja itsenäinen osa Brittiläistä kansainyhteisöä (commonwealth). Kansallispäivää, jota myös kutsutaan Australia -päiväksi (Australia Day), vietetään tammikuun 26. päivänä brittiläisten rangaistusvankien muistoksi. Rangaistusvangit saapuivat New South Walesiin vuonna 1778. Australia on monikulttuurinen maa, mikä on muodostunut tärkeäksi tekijäksi kansakunnan kehityksessä.


Australia

Pinta-ala: 7,682.300 neliökilometriä
Väestö: noin 21 miljoonaa asukasta
Pääkaupunki: Canberra (ACT)
Kielet: englanti
Kansallispäivä: kesäkuun 26. päivä
Julkkikset: Nicole Kidman, Mel Gibson ja kengurut


Australia