Muut STS koulutusohjelmat:

Helin vuosi Australiassa

Päätin vihdoin ja viimein kirjoittaa sinne STS:n toimistolle. Oon jo pitkään halunnut kertoa kuulumisia, mutta jostain syystä ei ole tullut kirjoiteltua...Onneksi vihdoin sain puhtia kirjoittamiseen :)   Vuoteni on jo puolessa välissä. Aika on kulunut erittäin nopeasti, kuin siivillä. Olen jo tähän mennessä kokenut niin paljon kaikkea uutta. Joulu täällä maapallon toisella puolella oli todella erilainen, mutta ihana kokemus. Joulu oli oikeastaan joulupäivänä, eikä aattona niinkuin Suomessa. Vietin joulupäivän uima-altaalla ja merenrannalla vaahtokarkkeja paistellen :) Uimaleluja täytellessämme hostsiskoni sanoi, että kylläpä tämä tuoksuu joululle, tuo muovinen päänsarkyä aiheuttava uimalelujen tuoksu...Kaikki tuo vaan kertoo erilaisuudesta, ja olen todella iloinen, että päätin lähteä kokemaan erilaisen vuoden ulkomailla. 

Tuntuu kuin se olisi ollut vasta eilen, päivä jolloin suuntasin kohti elämäni suurinta seikkailua. Tarkka päivämäärä oli 30.6.2008.  Olin jo vuosia haaveillut vaihtoon lähdöstä, ja vihdoinkin se päivä oli käsillä. Suomelle jätettiin itkuiset jäähyväiset, eikä se ollut kovin helppoa. 

Pitkä lentomatka Australiaan kului 5 muun suomalaisen kanssa sekä ison ryhmän muita vaihtareita ympäri Eurooppaa. En laskenut, että kuinka monta tuntia sitä nyt tulikaan matkustettua, mutta sen tiedän että siinä ajassa ehti ajatella ja hermoilla ihan mukavasti :) Lentokone vei minut ja kolme muuta vaihtaria Queenslandin rannikolle Mackayn kaupunkiin. 

Jännitys oli välttämätöntä, mutta melko turhaa. Kaksi viidestä hostsiskostani oli hostäitini kanssa kentällä vastassa. He toivottivat minut tervetulleeksi ja sain jopa sanottua jotain takaisinkin, vaikka kyseessä oli elämäni jännittävin hetki. :D Uuteen kotiimme saavuttuamme olo oli jo melko väsynyt ja likainen. Suihkun jälkeen huokaisin, että tuo oli varmasti ihanin suihku koko elämäni aikana ja olo parantui huimasti suihkuteltuani matkapölyt pois. Mielestäni hyvä hostperhe on yksi tärkeimmistä asioista vaihtarivuoden aikana. Minulla oli siinä suhteessa paljon onnea, koska hostperheeni on täysi napakymppi. Ainoana lapsena oli suuri muutos muuttaa 5 lapsen perheeseen, mutta sehän oli juuri sitä mitä minä halusinkin; vaihtelua. Perheeni kohteli minua alusta asti kuin omaa tytärtä. Hostsiskoni palautti minut pian maanpinnalle, jos joskus käyttäydyin liian kohteliaasti tai varovasti. Siskojen saaminen on ehdottomasti ollut yksi kohokohta puolivuotisen vaihtoni aikana. 

Uusi koulu ja erilaiset kouluaineet veivät mennessään ensimmäisestä päivästä lähtien. Ensimmäisinä päivinä tuntui hieman ulkopuoliselta, mutta kun opin tuntemaan oppilaita, he ottivat minut mielellään porukkoihinsa. Koulupäivien jälkeen oli aluksi kovin väsynyt olo, mutta pian siihen tottui ja aloin saada paljon uusia ystäviä. Koulussa opiskelen pakollisina englantia, uskontoa ja matematiikkaa ja valinnaisina tietoa merenalaisesta elämästä, modernia historiaa sekä liikuntaa. Täällä Australiassa koulupäivät on joka päivä samanpituisia; 8.30-15.00. Koulupäivän aikana on kaksi pitkää ruokataukoa, joiden aikana oppilaat syövät omia, tai kiskalta ostettuja, eväitään. Aussilaiseen elämäntapaan kuuluu, ettei lounaalla syödä paljoa, vaan päivän pääateria on illallinen, joka minun perheessäni syödään aina perheen kanssa. Koulupuku on minun koulussani pakollinen. Meillä on tummansinen wekkihame, vaaleankeltainen t-paita, solmio ja jos kylmä yllättää, voi päälleen heittää sinisen takin. Silloin kun aloitin koulun oli keskitalvi ja vettä satoi pari ensimmäistä viikkoa. Ilma tuntui jäätävän kylmältä, vaikka asun Pohjois-Queenslandissa. Ystäväni ihmettelivätkin, kuinka minunkin (kylmään tottuneen viikiingin) oli kylmä. Syynä oli varmasti todella ohut kauluspaita ja polvimittainen hame :D 

Australian englannin kanssa minulla ei ole ollut sen suurempia ongelmia. Tänne tullessani en edes tiennyt miltä aussiaksentti kuulostaa, mutta nyt jo tiedän slangisanat ja englanti tuntuu omalta äidinkieleltäni. Kotiin saapuessani saan näyttää uuden aussiaksenttini!! 

Koska hostsiskoni yhtä lukuunottamatta asuvat Brisbanessa, olen saanut kaydä siellä jo monta kertaa. Siellä ollessani olen mm. uinut delfiinien kanssa, illastanut vampyyri-ravintolassa ja shoppaillut. Lisäksi olen täällä Mackayssa vieraillut sademetsässä ja käynyt "outbackissa", karjatilalla keskellä ei mitään. Huhtikuussa aion osallistua STS Safari Tourille.

 

Heli 

Australia

Pinta-ala: 7,682.300 neliökilometriä
Väestö: noin 21 miljoonaa asukasta
Pääkaupunki: Canberra (ACT)
Kielet: englanti
Kansallispäivä: kesäkuun 26. päivä
Julkkikset: Nicole Kidman, Mel Gibson ja kengurut


STS High School