
Australialainen koulu
Australialaisessa high schoolissa käytetään koulupukuja, sekin jo kokemus sinänsä suomalaisoppilaalle!
Australialainen High School kestää viisi vuotta; se alkaa luokalta 8 ja loppuu luokkaan 12. Viimeisellä luokalla oppilaat saavat päästötodistuksen, joka on välttämätön, jos haluaa jatkaa opiskelua yliopistossa. Australialaisilla lukiolaisilla on useita vaihtoehtoja ainevalintoja tehdessään. He voivat valita esimerkiksi taidetta, urheilua, tietojenkäsittelyä, teatteritaidetta tai kieliä. On myös mahdollista opiskella esimerkiksi japanin, indonesian tai kiinan kieltä. Kouluvuosi muodostuu neljästä lukukaudesta. Pisin loma kestää 6 viikkoa, joulukuusta tammikuun loppuun. Muut lomat ovat pääsiäisenä, heinäkuussa ja syyskuussa. Päästötodistukseen lasketaan opiskelijan kahden viimeisen vuoden arvosanat. Päästäkseen yliopistoon oppilaan on opiskeltava todella ahkerasti kahdeksan viimeisimmän lukukauden aikana (kouluvuodessa on 4 lukukautta). Useimmissa australialaisissa kouluissa pukeudutaan koulupukuun. Tavallisesti koulupäivä alkaa kello 9 ja loppuu iltapäivällä. Useimmissa koulussa on ruokala tai ravintola, jossa on mahdollista ostaa lounas, mutta usein oppilaat tuovat eväät kotoaan.
Vaihto-oppilaaksi Australiaan voit lähteä tammikuussa tai heinäkuussa.


Australia

Pinta-ala: 7,682.300 neliökilometriä
Väestö: noin 21 miljoonaa asukasta
Pääkaupunki: Canberra (ACT)
Kielet: englanti
Kansallispäivä: kesäkuun 26. päivä
Julkkikset: Nicole Kidman, Mel Gibson ja kengurut


Australia