Muut STS koulutusohjelmat:

Kia ora!

Aika on lentänyt kuin siivillä! On vaikea uskoa, että olen viettänyt täällä pallon toisella puoliskolla jo kuusi kuukautta. Matkustin tänne elokuussa, Suomen kesästä, Uuden-Seelannin alku kevääseen. Tulen viettämään kolme kesää peräkkäin - ei yhtään hassumpi ajatus. Ensimmäinen asia joka lumosi minut ensisilmäyksellä oli kaunis ja aina niin vihreä kasvillisuus. Hos-äitini asuu lähellä vesiputousta (Whangarei Falls) ja kävelen sinne taianomaisen metsän halki. Terassilta voin pongailla kirkkaan värisiä papukaijoja ja monia muita, erilaisia lintuja.  Parasta vaihtarivuodessani on englannin oppiminen, itsevarmuuden kerryttäminen ja uusiin ihmisuun tutustuminen. Kaiken tämän uuden keskellä, opin myös paljon uutta itsestäni ja huomaan, että tämän seikkailun myötä mikään ei tunnu mahdottomalta. Kouluni, lähin High School, on kävelymatkan päässä. 80 prosenttia koulun oppilaista on maoreja, joten olen saanut mahtavia kulttuuri kokemuksia. Koulun käynti on kohtuullisen rentoa. Ero Suomen kouluihin on, että täällä joudun käyttämään koulupukua ja tuomaan oman lounaani - tarjolla ei ole ilmaista kouluruokaa. Olen sopeutunut hyvin ja saanut kavereita ympäri maapalloa tutustumalla koulun 14 muuhun vaihtariin. Paikalliset ovat olleet tosi ystävällisiä ja koulun käynti on huippu mukavaa. Olen onnellinen valittuani vaihtokohteekseni Uuden-Seelannin. Olen toteuttanut suuren unelmani ja nyt minulla on jotain ainutlaatuista, jota muistella vanhempana kiikkustuolissa. Mutta ennen sitä, elän hetkessä ja nautin täysillä kiiviajastani!

Terveisin Johanna


STS High School