Heips Suomen väki!

 

Mulla on ollut suunnitelmissa jo jonkun aikaa kirjottaa terveisiä sinne päin, mutta täällä on ollu niin uskomattoman paljon tekemistä ja näkemistä ettei aika oo yksinkertasesti riittänyt. Viimeset pari kuukautta oonkin ravannut pää kolmantena jalkana ympäri lähiseutuja. Pari ekaa viikkoa meni ihan hujauksessa, kun totuttelin normaaleihin arkirutiineihin, tapasin uusia ihmisiä ja näin upeita paikkoja. Tulevia vaihto-oppilaita haluaisin varoittaa, että kannattaa varautua huolella ja hyvällä pokalla ihmisten kysymyksiin. Kaikilla ihmisillä kun ei ole täysin hallussa Yhdysvaltojen ulkopuolella oleva maailma. Ensimmäiset päivät olivat ehdottomasti jännittävintä aikaa täällä, kun kaikki oli täysin uutta ja ihmeellistä: toki edelleenkin tulee törmättyä moniin uusiin asioihin, jotka toisinaan saavat mun leukaluut lähes loksahtamaan paikoiltaan.

 

Koulu alkoi elokuun puolessa välissä ja se on vienyt yllättävän paljon aikaa, mutta onneks suurin osa aineista on kivoja ja helppoja, kunhan vähän jaksaa vilkaista oppikirjaa. Tosin kirjauduin kouluun niin myöhään, etten saanu päättä ite kaikkia kursseja, mutta eipä tuo haittaa. Ainakin saan kokea täysin erilaisia aineita. Koulupäivät alkaa 25 yli kahdeksan ja loppuu puoli neljä, mutta kotona oon yleensä vasta puoli viiden aikoihin ruuhkan takia. Tosiaan, muistan ensimmäisen koulupäivän ja miten hämmästynyt olin parkkipaikalla kaikkien autojen määrästä: kukaan täällä ei pyöräile, kävelemisestä nyt puhumattakaan. Mun koulu on iso (ainakin verrattuna kouluihin Suomessa) ja välillä opettajat ei edes tiedä, että oon vaihto-oppilas. Onneks ihmiset on täällä tosi ystävällisiä ja avoimia (täkäläisten omien sanojen mukaan kuuluisa southern hospitality), mikä on tehnyt mun oleskelun täällä todella helpoksi. Tähän mennessä joka kysmykseen ja ongelmaan oon saanut vastauksen mitä pikimmiten. Mun nimeä tosin ei oo vielä yksikään jenkki onnistunut lausumaan oikein ja viime aikoina oon huomannut, että esittelen itseni suosiolla amerikkalaisversiona Sannista. Jotkut kaverit ja opettajat on niin toivottomia nimen kanssa, että ne kutsuu mua mieluummin vaan Finlandiksi.

 

Asun siis Mississippissä, Madison nimisisessä paikassa, joka on todella nätti ja pieni kaupunki. Ihmiset tosiaan panostaa paikan viihtyvyyteen ja esimerkiksi jokaisella kaupunginosalla on oma sisääntulo, jota yleensä koristaa tiiliportti ja lyhdyt tai jonkun sortin suihkulähde. Nyt on lokakuu ja lämpötila on edelleen kahdenkymmenen paremmalla puolella ja oon erittäin innoissani tulevasta lumettomasta talvesta! Olin enemmän kuin iloinen, kun pakkaillessani Suomessa oivalsin, että saan suosiolla jättää talvitakin kotinarikkaan. Ajellaan edelleen kavereiden kanssa vesiskoottereilla ja istutaan iltaa ulkona kesävaatteissa samalla kun kuulen Suomen kavereilta, että siellä päin alkaa piakkoin tihuttamaan räntää taivaalta.

 

Jalkapallo on totta kai iso juttu täällä ja mustakin on pikkuhiljaa alkanu paljastumaan fanaattisen futisfanin piirteitä. Vaikka en sääntöjä tajua alkuunkaan, on hauskaa vaan huutaa ja hyppiä kavereiden mukana peleissä. Pep rallyt ovat totta kai kuukauden piristys, kun koko koulu räjähtää oranssin ja sinisen sävyihin ja meteli on mahtava ja miltei tärykalvoja puhkovan kova. Meijän koulun joukkue on tällä hetkellä #1, mitä tulee Mississipin high school joukkueisiin. Go Jaguars!

 

Viime viikolla pääsin host-vanhempien mukana matkustamaan Alabamaan tuttavaperheen luokse. Vaan muutaman tunnin ajomatkan päässä mua tervehti lähes toinen maailma täynnä upeita näköaloja kauniilta kukkuloilta. Tosin en väitä, etteikö Mississippikin olisi nättiä seutua, mutta on vaan hauskaa aina nähä jotain uutta ja verrata vanhaa. Paikka jossa vietettiin muutama päivä oli keskellä peltoja ja oli rentouttavaa viettää viikonloppu vanhanaikasella jenkkimaatilalla, keskellä ei-mitään. Edellisviikolla vietettiin porukalla kaverin synttäreitä telttaillen. Ei tosiaan tulis Suomessa mieleen pystyttää telttaa synttäreitten kunniaks, mut täällä kaikki on näköjään mahdollista. Grillailtiin s’moreja nuotiolla ja vietettiin laatuaikaa porukalla. Totta kai keskellä yötä alko sataa kaatamalla, joka johti kaverikatoon seuraavalla viikolla koulussa: kaikki tuli kipeiksi mua lukuun ottamatta. Loppujen lopuksi hauskaa oli eikä sitä koko kohellusta voi muuta kuin muistella hymyssä suin.

 

Niin kuin arvata saattaa, shoppailtua on tullut enemmän kun laki sallii ja toisinaan säälin isää Suomessa, joka kiltisti maksaa mun laskuja. Ens viikolla onkin jo homecoming - vihdoin ja viimein! Ja kahen viikon päästä mua odottaa elämäni ensimmäiset Halloween-partyt. Niitä onkin kavereiden kanssa monet kerrat odoteltu ja yllättävän nopeesti ne sitten onkin jo edessä. Pakko huomauttaa, että aika täällä on kulunut kuin siivillä. Täydellä höyryllä mennään eteenpäin, jokaisesta jenkkipäivästä täysillä nauttien!