Vaihto-oppilasvuoteni USA:ssa!

Päätös vaihto-oppilaaksi lähtemisestä oli kytenyt mielessäni jo pidemmän aikaan. Valitsin kohdemaakseni USA:n, sillä halusin nähdä millaista on oikea elämä televisio sarjojen luomassa paratiisissa. Sain helmikuussa soiton jolloin minulle kerrottiin että minulle on löytynyt isäntäperhe. Jännityksellä avasin sähköpostin ja luin että minut tultaisiin sijoittamaan Indianaan. Perheeseeni kuului nuoret vanhemmat ja kolme sisarusta. Olin alusta asti perheeseeni paljon yhteydessä. Syksyllä, kun lähtö oli edessä, olin täysin peloton, intoa täynnä ja valmis tapaamaan uuden perheeni!

Äitini vei minut lentokentälle 25kg jätti laukkuni kera. Myös ystäväni tulivat saattamaan minut vuoden matkalle. Halasin lähimmäisiäni kyyneleet silmissä mutta valmiina uuteen seikkailuun. Matka Jenkkilään alkoi. Chicagon lentokentälle päästyäni olin ollut valveilla 27 tuntia ja olin aivan yksin. Kaikki tuttu ja turvallinen oli jäänyt taakseni ja edessäni odotti suuri ja tuntematon. Hyppäsin viimeiseen lentokoneeseeni ja seuraavan kerran koneesta poistuessani olin Indianapoliksen lentokentällä, jossa minua vastassa oli joukko ihmisiä. Perheeni, naapurini, koordinaattorini ja nuoria koulusta. Kaikki toivottivat minut lämpimästi tervetulleeksi. Sopeuduin heti perheeni arkeen. He olivat erilaisia kuin mihin olin koti Suomessa tottunut mutta hei perheessä perheen tavoilla! Neljäntenä aamuna host-äitini vei minut tutustumaan kouluun. Kylämme oli melko pieni ja koulumme vielä pienempi, kylän pohjoislaidalla sijaitseva farmarilasten koulu. Koulun parkkipaikka oli täynnä lava-autoja ja ihmiset puhuivat junien myöhästelyjen sijaan viikonloppuna karanneista lehmistä. Päätin osallistua siskoni mukana maastojuoksu harjoituksiin. Sille tielle sitten jäinkin. Olin mukana koulun maastojuoksu joukkueessa ja jo ensimmäisen viikon jälkeen joukkuekaverini ottivat minut mukaansa katsomaan koulumme jalkapallo-ottelua. Ensimmäiset kuukaudet menivät kuin siivillä! Fiilis oli sanoin kuvailematon! Koti-ikävää en enää edes muista poteneeni tai murehtineeni, sillä tekemistä ja touhuamista oli niin paljon. Maastojuoksu kilpailut olivat uskomattomia kokemuksia ja oman joukkueeni kanssa pääsimme vielä rikkomaan koulumme ennätyksiä! Kausi loppui ja urheilija kun olen, päätin pyrkiä koripallojoukkueeseen. Koska koulumme oli pieni, mukaan mahtuivat kaikki. Kokemattomanakin pelaajana joukkuetoverit ottivat minut sydämellä mukaan ja kannustivat loppuun asti! Koulu sujui ja kavereita oli! Perjantai-illat menivät koulun koripallojoukkuetta kannustaessa! Amerikkalaisten kouluhenki on ihan omaa luokkaansa ja ehdottomasti kokemisen arvoinen! Joulun tultua en olisi vaihtanut paikkaa enää kirveelläkään. Olin rakastunut pieneen maalaiskyläämme. Joululomalla käväisin siskoni kanssa Kaliforniassa moikkaamassa hänen biologista isäänsä mutta jouluksi halusin tulla kotiin ja viettää aidon Amerikkalaisen joulun isäntä-perheeni kanssa! Joulu olikin ehdottomasti tähänastisen elämäni paras ja lahjarikkain! Palasin kouluun hyvin syöneenä ja tyytyväinen hymy kasvoillani. Joulun jälkeen poikien koripallojoukkue pelasi vielä viimeistä tärkeintä turnaustaan jota katsomaan kerääntyivät kaikki vauvasta vaariin! Harmiksemme pojat hävisivät finaalin mutta sitten ainakin itkettiin yhdessä. Yhteishenki oli käsin kosketeltava. Koripallokauden loputtua oppilaat rupesivat valmistautumaan kevääseen ja lämpimämpiin ilmoihin! Myös kuiskutus ja kuhina Promeista alkoi olla kova! Prom oli ehdottomasti vuoden kohokohta. Kokemus oli ainut laatuaan. Ja suoraan kuin elokuvista! Ilta oli ehdottomasti yksi elämäni parhaista. Parinani oli pitkäaikainen poikaystäväni ja samalla siis paras kaverini. Kaveriporukallamme valtasimme tanssilattian ja bailasimme koko yön! Fiilis oli katossa! Promien jälkeen alkoi tulla paniikki kotiin lähdöstä. Nyt pitäisi sanoa hyvästit niin perheelle, kavereille kuin poikaystävälleni ja hänen koko suvulleenkin. Päätin jättää yleisurheilujoukkueeni ja elää vapaana viimeiset kaksi kuukauttani. Koulu päättyi ja valmistuin seniori-luokan mukana. Omat kaverini olivat suurin osa junioreita joten he vilkuttelivat minulle katsomosta päin. Sain punaisen kaavun ja lakin ja kaikki oli taas kuin elokuvissa. Viikkoa ennen lähtöäni menimme kaveriporukkani kanssa jättimäiseen huvipuistoon ja pidimme hauskaa koko rahan edestä! En sanoisi että olin valmis lähtemään kotiin mutta ainakin vuosi oli ollut elämäni paras. Nyt oli aika pakata laukut ja kääntää katse kohti suomea. Vuolaasti kyynelehtien kielsin kavereitani, perhettäni ja muita läheiseksi tulleita ihmisiä sanomasta Good bye. Sillä niin kuin host-äitini sanoi: It’s not a good bye, it’s a cya later!

Saavuin suomeen täsmälleen saman painoisena kuin sieltä lähdinkin ja lentokentällä minua oli vastassa oma äitini jolle sanoin: Kiitos vuodesta, se oli tähänastisen elämäni paras ja ikimuistoisin!