Terveisiä vanhemmilta

Hei STS:n väki!

Haluan kertoa muutamalla sanalla myös meidän tyttären Suomen perheen kuulumisia tai ajatuksia.
Tyttärellämme on aivan mahtava vuosi alkanut siellä USA:ssa. Onko mukana ollut hyvää onnea ja siunaustakin, mutta varmasti STS:n kovaa työtä myös, sillä tyttäremme vaihtovuosi on alkanut todella hyvissä merkeissä.
Perheen valinnassa on todella otettu huomioon tyttäremme ihmisenä, hänen toiveensa, ajatuksensa ja harrastuksensa. Lisäksi toinen vaihtari joka tuli samaan perheeseen Norjasta, on aivan mahtava juttu. Tytöt ovat jo kuin siskokset, tukevat toisiaan ja heillä on hauskaa yhdessä.
On ollut ilo seurata tyttäremme alkutaipaletta, olemme helpottuneita ja iloisia tytön puolesta. Perhe on mahtava, alue turvallinen, koulu aivan fantastinen jne. Kuulemamme perusteella ei valitettavasti aina käy näin hyvin mutta nyt on asiat hienosti.
On myös ollut hauska seurata ja elää tätä nykyaikaa eli emmehän me ole kaukana kun on netti, facebook ja skype. Vaikka kerroittekin että antakaa lapsen elää omaa elämäänsä ja niin edelleen niin ihan mukavasti voimme seurata lapsemme elämää siellä ja pitää yhteyttäkin ilman että se tuntuu häiritsevän Viiviä tai nykyistä perhettä. Skypetämme sunnuntaisin ja kyllä siinä taisi molemmissa päissä päästä itku puhelun jälkeen kun ekan kerran skypen kautta näimme toisemme. Mutta se on elämää ja osaksi kaipausta, osaksi iloa toisen onnesta.
Olen jo suositellut teitä vaihtovuoden järjestäjänä tutuille, niin hienosti on kaikki käynyt vaikka tyttäremme perhetiedot tulivatkin ihan viimehetkillä vasta ja odotus oli elokuussa voimia vievää.
Nuorimmaisemme haluaa lähteä myös vaihtoon mutta onneksi siihen on vielä muutama vuosi aikaa.

Iloa ja valoa syksyyn

Perhe Tuominiemi

Heippa STS:n väki

Nyt kuulet varmaan vaihtareista melko poikkeavan tarinan:
 
Poikamme ”sukelsi” Amerikan arkeen välittömästi Chigagossa tullessaan vaihtoon – turvatarkastukset veivät kaikkinensa liian kauan aikaa, joten poikamme päätti lähteä matkaan bussilla, koska seuraava kone olisi lähtenyt vasta päivää myöhemmin. Näin hän matkasi pitkän pätkän bussilla South Bendiin nähden Amerikkaa jo tuolloin hyvin.
 
Poikamme saapui isäntänsä luokse ja vauhti alkoi heti!
Opon juttutuokiolla opo oli sanonut, että pojallamme ei tule olemaan englanninkielen ja koulunkäynnin kanssa mitään vaikeuksia. Koulu on muutoinkin kuulemma liian helppo aineidensa osalta, mutta kuria pidetään yllä satakertaisesti verrattuna Suomeen.
Ruoka koulussa ei ole hyvää – hän joutuu ostamaan kaksi annosta, jotta jaksaa urheilla.
 
Ja sitten se urheilu! poikamme sai paikan melko heti koulun ykköstennisjoukkueessa. Ja voittokulku alkoi. Hän voitti mennen tullen melkein kaikki pelit ja tiimi pelasi myös loistavaa tennistä. Kuulemma vuonna 2005 South Bendin koulu on voittanut viimeksi niin paljon pystejä. Joukkue selvisi semifinaaleihin ja poikamme rankattiin Pohjoisen Indianan arvostetuimmaksi college-pelaajaksi.
Hänestä oli joka päivä juttua lehdissä ja televisiossakin häntä haastateltiin (meinasi äidillä olla vaikeuksia ymmärtää pojan puhetta, kun se oli niin sujuvaa ja niin amerikkaa että).
 
Nyt poikamme pelaa jääkiekkoa koulunsa joukkueessa ja on saanut lempinimen The Flying Finn. Yhdessä pelissä hänen kunniakseen oli soitettu jopa Maamme-laulu.
 
Synttärit hänelle pidettiin yllätyksenä – paikalla oli 8 hänen parasta kaveriaan. Koskaan Suomessakaan hänellä ei ole ollut noin paljon kavereita!
 
Isäntäperheen isä on täysillä kaikessa mukana. On kuulemma pojastamme todella ylpeä.
 
Eli tällaista mukavaa kerrottavaa minulla on pojastamme, joka taitaa hurmata siellä kaikki Cheerleader-joukkueiden (joita on 9!) tytöt;)
 
Terveisin

Perhe Lehikoinen