
Heli Espanjassa
Hola.
Olin vaihto-oppilaana Espanjassa, Las Palmasissa.
Espanja on hyvin kiinnostava ja erilainen maa poskipusuineen, kuin Suomi ja otti aikansa sopeutua sinne. Mutta pian vuosi alkoi kulua oikein vauhdilla, puolen vuolen jälkeen kieli alkoi sujua ja nautin espanjalaisesta elämäntyylistä.
Vuosi ylitti odotukseni kaikkine iloineen ja suruineen.
Asuin ihanan isäntäperheeni luona ja kävin paikallista lukiota, jota oli kuusi tuntia päivässä. Koulussa opiskelin tunneilla niin kuin muutkin ja osallistuin kokeisiin. Ruoka-tauoilla pölistiin kavereiden kanssa sekä seurattiin esim. koulun koripallo otteluita. Koulun jälkeen söimme päiväruoan koko perheen kesken, meitä oli usein yli seitsemän henkeä. Sitten vietimme pientä siesta-hetkeä ja sen jälkeen kävin host-äitini työpaikalla opiskelemassa espanjaa n. 2 tuntia, neljä kertaa viikossa. Perjantaina emme menneet tunneille.
Perheen muut lapset (ja serkut) opiskelivat muita aineita, matematiikkaa, historiaa, englantia, läksyjä etc. Itse opiskelin espanjaa ja opin todella paljon näiden tuntien aikana.
Vapaa-ajalla olin usein kavereiden kanssa, menimme leffaan, kirjastoon, kaupungille, puistoihin, pelaamaan biljardia, rannalle tai johokin kivaan kahvilaan. Espanjalaiset nuoret ovat todella avuliaita ja sosiaalisia, aina oltiin menossa ja tekemässä koko ajan. Ystäviä sain todella helposti.
Isäntä-perheeni oli aivan uskomaton, tunsin todella olevani perheenjäsen. He opettivat minulle espanjalaista kulttuuria ja tapojansa ja olivat aidosti kiinnostuneita tekemisistäni. Kävimme usein viikonloppuisin ulkona syömässä suvun kesken.
Minun vuoteeni mahtuu kyyneleitä ja naurua, hampaan puremista ja itkun nielemistä, unohtumattomia hetkiä ja hauskanpitoa. Hyvästien sanominen ja lähteminen isäntämaasta oli kaikista vaikeinta koko vaihdossa, mutta vuosi oli sen arvoinen.
Yo fui y no me arrepentí, merece la pena amigos.
Tästä pääset takaisin Terveisiä STS oppilailta aloitussivulle


Katri Espanjassa