Minun vaihtoni

Vaihtariksi hakeminen:

Olen aina rakastanut matkustamista, uusiin kulttuureihin tutustumista sekä unelma-ammatissani tulee osata englantia sujuvasti, joten vaihtovuosi oli mahtava tilaisuus tehdä nämä kaikki samalla kerralla. Vaikka vaihtarivuosi oli aina ollut mietinnässä, lähdin kolmen viikon kielimatkalle Englantiin kaksi kesää sitten, sillä en uskonut, että minusta olisi koskaan vaihtariksi; pelkäsin englannin kieleni olevan liian huono, olevani liian ujo ja, että en tulisi toimeen isäntäperheeni kanssa tai saisi yhtään kaveria koko vuonna. Kielimatkan jälkeen kuitenkin sain suuren innostuksen lähteä jonnekin pidemmäksikin aikaa ja aloin ottaa selvää eri vaihto-oppilasjärjestöistä. STS osoittautui mulle parhaimmaksi; hain vaihtaripaikkaa tämän vuoden tammikuussa, kävin haastattelussa ja infotilaisuudessa, tein SLEP-kielikokeen, ja hyväksyntäsoitto mulle soitettiin helmikuussa juuri ennen hiihtolomaa. Sitten alkoikin hirvittävä papereiden täyttämisrumba ja isäntäperheen odotus.

Kesäkuun puolivälissä sain STS:ltä sähköpostia, että minulle oli löytynyt isäntäperhe Arizonasta, Yhdysvalloista. Sitä tunnetta ei voi edes sanoin kuvailla; olin niin onnellinen! Pompin, kiljuin ja soitin kaikki sukulaiset ja ystäväni läpi ja kerroin, että tämä tyttö lähtee Arizonaan kymmeneksi kuukaudeksi!

Ennen lähtöä, oli edessä kuitenkin vielä viisuminhaku-prosessi, tuliaisten ostaminen ja matkalaukun pakkaaminen, joka sai olla vain 23 kiloa. Pakkaaminen osoittautui ehkä vaikeimmaksi asiaksi koko vaihtariksi hakemisessa; miten ihmeessä saan mahdutettua koko elämäni 23 kiloon? Ainoa asia, mikä pakkaamisessa helpoitti, oli se, että tiesin Amerikassa olevan paljon enemmän kauppoja kuin Suomessa, joten jostakin niitä vaatteita saa kuitenkin ostettua lisää.

Lähtö:

Perheelleni ja ystävilleni sanoin hyvästit Helsinki-Vaantaalla 6.8.2011, josta sitten lähdettiin matkaan 13 muun suomalaisen vaihtarin kanssa. Lensimme ensin Lontooseen, josta neljän tunnin vaihtoajan jälkeen jatkoimme Chicagoon. Chicagossa me vaihtarit erkanimme omille teillemme. Olin ainut joka lähti Phoenixiin, joten mun piti selvitä Chicagon jättilentokentällä ihan yksin. Pakko myöntää, että tässä vaiheessa mua jännitti ihan hirveästi. Lento Chicagosta Phoenixiin meni kuitenkin hyvin, isäntäperheeni tunnistin jo kaukaa, ja matka uuteen kotiin sujui erinomaisesti; 45 minuutin ajomatkan aikana ehdin tutustua isäntäperheeseeni hyvin.

Eläminen USA:ssa:

Isäntäperheeni kanssa meillä on synkannut jo alusta lähtien; jo matkalla lentokentältä kotiin läppä lentelin molemmin puolin. Isäntäperheeseeni kuuluu äiti, isä ja kolme siskoa, joista yksi on kanssani samassa koulussa. Oli aivan mahtavaa, että tunsin edes jonkun ensimmäisenä päivänä koulussa, vaikka meillä ei siskoni kanssa olekaan samoja tunteja. Amerikkalaiset tekevät yleensä suurimmaksi osaksi kaikki asiat yhdessä, kun taas Suomessa ne asiat tehdään kavereiden kanssa. Tästä hyvinä esimerkkeinä on elokuviin meneminen, kuntosalilla urheilu, kokkaaminen tai shoppailemaan meneminen. Perheeni kanssa vitsailemme ja nauramme paljon, pidämme hauskaa ja keskustelemme kaikesta maan ja taivaan välillä. Sunnuntaiaamuisin menemme myös koko perhe yhdessä kirkkoon, jonka jälkeen meillä on youth group, joten suunnilleen kaikki sunnuntait menevät kirkon toiminnassa. Perheen kanssa emme vielä ole tehneet suurempia matkoja, mutta spring breakilla olemme menossa Kaliforniaan, en jaksa odottaa! Muiden vaihtareiden kanssa olen käynyt Grand Canyonilla, ja maaliskuussa tiedossa on New York trip, päivän sen jälkeen kun tulemme isäntäperheeni kanssa Kaliforniasta! Huippua!

Koulunkäynti:

Pari ensimmäistä päivää uudessa kodissa oli jännittyneet; olin epävarma englannin kielestäni, ja en oikein tiennyt mitä puhua. Kaikki kuitenkin meni paremmin, heti kun koulu alkoi ja pääsi arkirytmiin kunnolla mukaan. Ensimmäsenä koulupäivänä teimme mulle lukkarin. Koulussani on päälle 3000 oppilasta, ja kurssivaihtoehtoja oli rutkasti. Pääsyin kuitenkin melko normaaleihin kursseihin; matikkaan, kuoroon, englantiin, historiaan, espanjaan ja liikuntaan. Kouluni on myös kooltaan valtava, joten myöhästyin muutamilta tunneilta ensimmäisinä päivinä, sillä en löytänyt luokkiani ajallaa; vaihtoaikaa luokasta toiseen on tasan kolme minuuttia.. Kavereita koulusta sain järjettömän nopeasti; kaikki olivat innoissaan Suomesta ja halusivat tietää mitä tykkään Amerikasta jne. Koulu alkaa joka päivä 7.30 ja päättyy 14.30, mutta koulurytmiin tottuminen ei ollut vaikeaa, ja tunneilla opin rutkasti englantia ja tutustuin muihin ihmisiin. Testit ja kokeet ovat kaikissa ainessa monivalintaa, eli arvaamallakin voi saada pisteitä. Sääntöjä amerikkalaisessa koulussa on paljon enemmän, ja opettajien sukunimen eteen lisätään mr. tai mrs. heille puhuttaessa. Kaikinpuolin koulunkäynti on kuitenkin paljon helpompaa, vaikka läksyjä ja testejä onkin enemmän.


Terkkuja kaikille Arizonan auringon alta!
Kiia