Muut STS koulutusohjelmat:

Vaihtarina Alabamassa

Vietin vaihtarivuoteni Alabaman osavaltiossa, USA:ssa. Isäntäperheeseeni kuului vain isä ja minun lisäkseni toinen vaihto-oppilas. Hän oli Saksasta. Isäntäperheeni oli todella mukava "poikkeuksellisuudesta" huolimatta eikä meillä missään vaiheessa ollut mitään isompia erimielisyyksiä.

Asuimme pienessä noin tuhannen asukkaan kylässä Mobilen kaupungista n. 50 kilometriä pohjoiseen. Koulua kävimme naapurikaupungissa jossa asukkaita oli sellainen nelisentuhatta.

Koulunkäynti oli mielestäni helppoa ja mukavaa. Koulussa olin mm. Spanish Clubin jäsen, sekä pelasin koulumme tennisjoukkueessa. Erityisesti tennisjoukkueesta sain kavereita. Oppilaat, niin kuin ihmiset siellä yleisestikin, olivat todella avointa ja ystävällistä porukkaa. He kyselivät paljon asioista Suomesta ja Euroopasta, sillä Suomi ei (tietenkään) ollut juuri kenellekään millään tavalla tuttu.

Isäntäperheeni kanssa matkustelimme varsin paljon ja sain nähdä useita mielenkiintoisia paikkoja. Vuoden aikana myös yhdysvaltalainen, erityisesti se paikallinen "syvän etelän" kulttuuri, tuli todella paljon tutummaksi, ja oli todella mielenkiintoista viettää esim. joulua paikalliseen tyyliin. Isäntäperheeni isä oli normaalin työnsä lisäksi myös paikallisen vaihtarijärjestön aluevalvoja, joten sen kautta sain tutustua myös moniin muihin vaihto-oppilaisiin eri puolilta maailmaa.

Vuoteni oli siis yleisesti suuri menestys ja nautin todella paljon olostani siellä. STS:ltä saamani valmentautumiset auttoivat minua suuresti. Vuoteni meni todella hyvin!

Terveisin

Johan


STS High School