
Juuso Nevadassa
Heipä hei kaikki!
Olen nyt täällä perheessä, kuudetta päivää. Ensin olin 10 päivää STS:n orientaatioleirillä New Yorkissa. Meitä oli 18 ihmistä yhdeksästä eri maasta (4 Suomesta), meidän liiderimme oli Ruotsista. Suoraan sanottuna, leiri oli aivan mahtava. Se että moni on sanonut että STS:n leiri on kallis, niin kyllä siinä tuli rahoille vastinetta. Mä vietin siellä mun elämäni hauskimmat 10 päivää. Sain kavereita eri puolilta Eurooppaa ja tarkotus olis tavata vuoden päästä Ruotsissa koko porukalla. Mutta se sitten myöhemmin, pitää ensin nauttia tästä vuodesta!
Asuttiin siis Adelphi Universityssä, n. 45 minuutin matkan päässä Nycistä. Käytiin Nycissä kaksi kertaa, nähtiin kaikki kuuluisat paikat ja rahaa paloi shoppaillessa : D Sitten käytiin West Pointissa - tosi upee paikka. Pelkästään sekin oli jo mahtavaa että näki millaista on jenkkinuorten collegekulttuuri, koska heitä asui myös siellä asuntolassa paljon.
Meillä oli koko ajan jotain mukavaa tekemistä, oli ohjattua pelaamista mm. baseball, football ja cheerleading : D ja siellä oli KUUMA ja kostea ilma aina. Kerran käytiin biitsillä, se oli niin upeeta myös! Uitiin sellasissa helkkarin kokoisissa aalloissa ja pelattiin beach-socceria ym.
Ja tosiaan, leirin jälkeen lensin Nykistä suoraan tänne Las Vegasiin. Tääkin on niin upee paikka! Perhe on tosi mukava, näillä on neljä lasta jotka on tosi ystävällisiä ja sitten pari koiraa ja kissa. Itseasiassa täällä on kaikilla koiria?! : D Meillä on trampoliini mutta ei uima-allasta, niinkuin melkein kaikilla naapureilla : D mutta käydään usein just noilla tutuilla uimassa. Mä tunnen oloni tosi kotoisaks!
Kävin mytös pari kertaa koululla. Se on ihan ihan uus, ei vielä ees täysin valmis, mutta niin iso ja hieno! Olin kaksi päivää jo March & band campilla, mutta en tykännyt siitä niin paljoa, joten en varmaan aio valita sitä kouluaineekseni, mieluummin otan urheilua jossa saa juosta.
Tästä pääset takaisin Terveisiä STS oppilailta aloitussivulle

Oon nähnyt täällä jo tosi monia vaihtareita, koska äiti on järjestöllä töissä. Isä on salainen poliisi xP. Koti-ikävää mulla ei vielä ole ollut, mutta kaipaan meidän nycin porukkaa tosi paljon, niinkun ehkä kaikki muutkin sieltä.
Nää kysyy aina kun en hymyile että oonko alright ja kaipaanko kotia, heh : D. Täällä on paljon mormoneja ja mekin käydään kirkossa joka sunnuntai mutta enpä valita vaikka en siitä paljon tykkääkään...
Täällä oli viimeiset kolme päivää perheen vanha vaihtari ja hänen pikkuveljensä Jemenistä. Meillä oli niin hauskaa, eilen käytiin leffassa ja sitten Las Vegas Stripillä kävelemässä ja hengailtiin kahteen asti yöllä siellä keskustassa, host-mom oli myös mukana. Se on mukava kun nää aina sanovat aina i love you toisille perheen jäsenille, aina esim. puhelimessa jne.
Sitten, nää kaikki on aika rikkaita täällä, kaikilla on joku yli 50 tuumanen telkkari ja hienot autot. Meillä on kolme autoa joista isoin on yhdeksän hengen chevrolet suburban, jossa tietenki kaikki mukavuudet, kuten telkkari kaukosäätimellä ja langattomilla kuulokkeilla, hullua?! Talokin on iso ja näitä ihmisiä on täällä tosi paljon! Mennään autolla joka paikkaan, en oo vielä ollu ulkona muuta kun koululla. Vois lähteä pelaamaan korista tai jotain mut kun tuol on joku +40 astetta lämmintä !+!
Ekana iltana mentiin naapureille (jossa tosiaan asuu mun area rep.) uimaa, siella asuu myös samanikäinen poika, Tristan. Voi elämä, en oo kyllä ennen semmosta vielä kokenut. Iso pool pihalla, jonka pohjassa on semmosia valoja mitkä hitaasti vaihtavat veden väriä koko ajan, ja sitten lämmin poreallas, pomppulauta, vesikoripalloteline, pieni vesiputous! Sitten vielä kuu taivaalla ja tähtitaivas, tosi lämmin ilma ja taivaalla oli semmoset valot heilumassa, kaupunki oli asentanut vähän niinku tilataideteokseks semmoset valonheittimet jonnekin sinne. Sitten molempien perheiden porukat kokkailivat tacoja ja hampurilaisia sisällä : D enpä muuten oo syönyt vielä kahden viikon aikana kunnon terveellistä ruokaa kuin kaksi kertaa... Universityssä söin salaattia mutta se oli kaksi kertaa kalliimpaa kuin fast food..hehe. Meillä oli siellä ladatut kortit syömistä varten, kymmeneksi päiväksi $140, joka riitti tosi hyvin.
Vaatetuksesta ja muusta niin nää ei pukeudu niin tyylikkäästi kyllä kuin ihmiset Suomessa, tai ainakin pääkaupunkiseudulla - ja.. kyllä, säännöt ovat kovat. Melkein mitään ei voi pitää päällä kun aina tulee jotain sanomista : D ei nyt aina negatiivista, mutta esim. mun uusi paita, missä teksti Jesus is my Homeboy, niin host mom sanoi että en saisi pitää sitä päällä mutta mä kunnioitan sitä mitä nää sanovat. Meille opetettiin siellä Nycin leirillä että teidän pitää oppia kehen voi luottaa ja kehen ei, mutta ensisijaisesti perheeseen.
No mutta joo, tässä taitaa olla jo aika paljon tekstiä yhdelle kerralle, kirjoittelen myöhemmin joskus taas lisää kuulumisia. : D


Juuson terveiset joulukuussa