Reeta Argentiinassa

Moih immeiset!

Tässäpä nyt ei oo enää kauaakaan jouluun, että ihan melkein viimeisiä kertoja ennen sitä teille kirjottelen...

Ei sitä kyllä mistään huomais että joulu on tällä viikolla, jos ei ikkunoista näkis mitä koristelluimpia muovikuusia ja jossei niitä kirkon seinässä olevia mariaa, joosefia ja jeesusta olis vihdoin laitettu päälle. Kesä alkaa mun mielestä oleen jo kuumimmillaan mutta edelleen mulle väitetään että kyllä se vielä tästä pahenee. Juuri siksi että olemme keskellä kesää tuntu aika tyhjältä laittaa joulukoristeita, ihan niinkun että tekemällä tehtäisiin sitä joulua. Vaikka joulukoristeita onkin joka paikassa, ei muuten ole joulua oikein hehkutettu, lauluja en ole kuullut ollenkaan ja telkkaristakaan ei huomaa että joulu on jo sunnuntaina. En oo kuullu kenenkään puhuvan mitään lahjojen ostamisesta enkä itse ole ostanut vielä yhtäkään (paitsi suomeen). Tosin tytöt sanoivat että heillä ei ole tapana ostaa joululahjoja kavereille, ostavat vaan kortin tai jotain...

Toivon että tällä viikolla nyt sitten jossain kohtaa pääsis jo siihen joulutunnelmaankin... Eiköhän se sitten viimeistään sillon sunnuntaina. 24 päivä lähdemme kohti Río Terceroa (argentiinalaiset on niin kekseliäitä näitten jokien nimissä kun on olemassa toinen joki, kolmas joki ja neljäs joki...) jossa asuu emilion eli isäni sisko. Sinne tulee emilion sukua joiden kanssa sitten viätämme joulua. Yöksi menemme kuitenkin kesäasunnollemme Embalseen, sierroille, josta sitten ainakin Bachi lähtee vielä bilettään Santa Rosaan, mutta epäilen että minä ainakin jään nukkuun, kun en tunne sieltäpäin ketään jonka kanssa lähteä. Joulun jälkeen jäädään sinne Embalseen ainakin vähäks aikaa, uudeks vuodeks tullaan takas kotiin mutta koko tammikuu vietetään sierroilla.

Ihan kummallista muuten, puhuin joku viikko sitten yhen australialaisen vaihtarin kanssa joka tuli vaan puoleks vuodeks ja se sano että se on jo lähdössä takasin... Tuntuu ihan oudolta ajatella että osa lähtee jo poiskin... Tosin eihän me vielä ihan puolta vuotta olla oltu, 5 kuukautta tulee kohta täyteen...

Juuh, mutta ehkä tässä vielä kirjottelen ennen joulua ja toivottelen hyviä lomia sitten sinnekin pain kun ne sitten vihdoin teilläkin alkaa..

Reeta

                                                                                                          02.12.2006

Nyt on sitten koulun viimeinen päivä takana ja pitkä kesäloma edessä. Ihan sen kunniaksi yritettiin Lauran kanssa muistella suvi virren sanoja, mutta piti sitten lopulta mennä ihan netistä kattoon että miten se nyt meni, kun olin ihan varma että se alkaa "nyt" sanalla.

Ja sitten tuli kysymyksiä että pitäs kertoo mun koulusta ja kotipaikasta jotain...

Meijän talo on vähän ehkä normaalia isompi, muttei paljon. Siihen kuuluu kolme makuuhuonetta (vanhempien, poikien ja mun), olohuone/ruokailuhuone jossa ei kuitenkaan koskaan syödä ja muutenkin aika harvoin käytetään, pieni eteinen ja keittiö, jossa on sitten meidän arkiruokailuun tarkotettu pöytä. Meijän talo on yhdessä kerroksessa ja niin että mun ikkuna on ainut makuuhuoneen ikkunoista, joka on kadulle päin, niin että aluks oli vahan totuttelemista siihen että öisinkin menee isoja rekkoja ohi

Koulustahan kerroin jo silloin aluksi kun tänne saavuin, mutta otetaan nyt uusiksi pienillä lisayksillä.

Mun koulu on kuuden korttelin, eli vähän alle kilometrin päässä kotoota. Aamulla mennään kaikki yhdessä autolla, silla mun äitini Sandra on siellä töissä. Koulu alkaa aamulla kahdeksalta lipunnostolla argentiinan jonkun kansanlaulun tahtiin (ei oo kuitenkaan kansallislaulu), niin että seistään "hiljaa" luokittain lipputangon ympärillä ja kolme oppilasta, kuka nyt minäkin päivänä on valittu, nostaa lipun niin että yks nostaa ja kaks muuta seisoo hiljaa sen molemmilla puolilla. Sateella lippua ei nosteta. Koulua on aamulla 3*80minuuttia, eli 12.20 asti, jollei satu puuttumaan opettajia. Tämän jälkeen mennään kotiin syömään (minä meen kävellen kavereitteni kanssa, koska Sandra pääsee aina vähän aikasemmin). Ruokailuun on varattu tunti aikaa, eli 13.30 ollaan taas koulussa, ellei puuttunut opettaja. Iltapäivisin menen kouluun pyörällä, jonka olen varastanut ezeltä, hän kun käyttää mieluummin mopoa tai autoa jos saa luvan. Riippuen päivästä ollaan vähintään kolmeen ja enintään 17.50 asti, jolloin aamuinen seremonia toistetaan laskemalla lippu alas. Kuulin tosin huhuja että ensivuonna kun ollaan kuudennella eli viimeisellä vuositasolla ennen universidadia, meillä on ainakin yhtenä päivänä aina 9 asti illalla koulua... jos opettaja tulee paikalle.

Meijän koulu on tän kaupungin isoin henkilömääräisesti, meitä on jotain noin kolmesataa. Tämä johtuu siitä että kemia on täällä aika tavallinen ja hyödyllinen koulupainotus, kun suurin osa täällä päin Argentiinaa menee töihin tehtaalle tai campolle (maaseudulle tekemään töitä eläinten kanssa en oikein tiedä sen paremmin). Opettajat on suurimmalta osin mukavia, ihan samanlaisia ne on kun siellä Suomessakin loppujen lopuks, mutta täällä opettajilla ja oppilailla on vähän ehkä henkilökohtasemmat suhteet. Joskus tuntuu vähän tyhmältä kun esimerkiksi matematiikan opettaja kysyy onko mulla jo poikaystävää ja tykkäänkö kenestäkään meijän luokalla.. mutta niin se vaan on täällä...

Nyt kun alko tää kesäloma niin pitäis munkin oikein kunnolla alkaa urheileen... tennistä on tullu pelattua aina sillon tälloin. Tyttöjen kanssa käymme aina välillä lenkillä mutta muuten se jää vaan sinne viikonlopun tansseille se meidän urheileminen.. Mutta nyt kun alkaa kesä menemme melkein joka päivä uima-altaalle. Kunnes joulun jälkeen lähdemme perheen kanssa tammikuun loppuun asti vuoristoon, jossa perheellä on kesä-asunto.

Joulun aiomme olla kotona, ilmeisesti meille tulee Emilion puolelta sukua, koska he asuvat lähempänä. Mutta täällähän joulu on perhejuhla aina noin 12 asti yöllä jolloin kokoonnutaan kavereitten kanssa ja lähdetään diskoon... Olin aika järkyttynyt tämän kuullessani.

Jooh, mutta tässäpä tältä kerralta, nyt meen takasin nukkuun siestaa, että oon sitten virkee koulunpäättäjäisbileissä...

Un beso grande, pero MUY grande!!

reeta

                                                                                                          25.10.2006

Hopolapa! Copomopo anpadanpa?

Jaaha, nyt on sit koettu luokkaretki kokemuskin ja aikamoinenkin semmonen...

Eli, lähdettiin periaatteessa lauantaina kello 23.45, mutta käytännössä sunnuntaina (sillä kukaanhan ei edes olettanu että päästäs lähteen vielä lauantain puolella) kolme viitos luokkaa kahdella kaksikerroksisella bussilla kohti Buenos Airesia. Heti päästyämme istumaan laitettiin cuartettoa täysille soimaan ja eikun kaikki laulamaan mukana. Jossain vaiheessa laulut kuitenkin hiipuivat ja lähes kaikki alkoivat nukkua.

Aamulla noin puoli 11 aikoihin saavuimme Buenos Airesiin ja menimme suoraan huvipuistoon nimeltä Parque de la Costa. Siellä riehuimme koko päivän, kävimme ensin punaisessa vuoristoradassa, joka pudottautuu ensin alas, tekee pari kieppiä ja menee ylös, sitten se tekee saman, mutta taaksepäin. Negra oli meidän noin tunnin kestäneen jonottelun ajan ollu että menen/en mene/menen/en mene ja loppujen lopuks se sitten tuli mun ja Danian kanssa. Jälkeenpäin Negralle tuli niin huono olo, että se vietti ainakin tunnin vessassa eikä syöny koko päivänä mitään...

Käytiin myös vihreässä vuoristoradassa, joka on aika samanlainen kun Tampereen tornado, tosin vähän epämukavempi. Siellä oli myös semmonen pudottautumisjuttu, jossa yks, kaks tai kolme ihmistä kerrallaan hinataan narulla ylös ja sit tiputetaan alas vähän niinkun ison keinun tyyliin tai niinkun benjihyppy. Meijänkin luokalta kuus meni siihen, Dania mukaan lukien, minä en, kun sillon kun olisin halunnu menna ei enää myyty niitä lippuja.... :(

Seuraavana aamuna heräsimme kello 8 ja lähdimme perinteiselle bussiajelulle matkaoppaan kera. Vaikka oikeastaan vieressäni istunut Negra toimi parempana matkaoppaana, hän tiesi todella paljon Buenos Airesista vaikkei ole ollut siellä kun kerran aikaisemmin. Sain kuulla esimerkiksi, että se katu, jossa on se kuuluisa valkoinen pylväs (obeliski) on maailman levein katu ja että yks semmone patsas minkä ohi mentiin, on semmonen valtava kukka, joka aina aamusin aukee ja iltasin se menee kiinni. Ja sen oli lahjottanu joku maa Argentiinalle.

Bussiajelun jälkeen menimme Congreso -talolle, eli sinne missä Argentiinan eduskunta kokoontuu ja mistä lähetetään kaikki viralliset päätökset televisioon niinkun USAssa siitä presidentin pöydästä. Siellä kierreltiin kanssa oppaan kanssa, enkä kyllä hirveesti ymmärtäny kun aiheet oli kuitenkin semmosia joiden sanastoo ei vielä hirveesti mulla ole. Käytiin myös Vocan jalkapallostadionilla, jolloin kaikki Riverin kannustajat huutelivat lauseita kuten kylläpä täällä haisee ja täytyy ottaa takki mukaan kun täällä on niin kylmä (oli jotain 30 astetta lämmintä)... River ja Voca on ne kaks joukkuetta joista jommankumman puolella on kaikki argentiinalaiset. Jos tutustun johonkin uuteen ihmiseen niin kolmas tai neljäs kysymys on yleensä River vai Voca... Sanon tietysti että en kannusta kumpaakaan, sillä jos sattuu sanomaan väärän niin voi olla aika pulassa... (salaisesti olen kuitenkin pikkuisen Riverin puolella koska Vocan on perustanu ruotsalaiset maahanmuuttajat...)

Illalla menimme sitten katsomoksi yhteen ohjelmaan. Vaikka paikaltani näki hädin tuskin mitään, huomasin pian että kyseinen ohjelma oli Argentiinan versio "Tanssii tähtien kanssa"! Versio oli...tuotatuota...no, hyvin argentiinalainen, menevämpi ja sekaisempi, sekä tietysti dramaattisempi. Aluksi oli ihan mukava taputella mukana, mutta lopulta alkoi väsy painaa eikä enää meinannut jaksaa. Kaikki muut olivat ihan pettyneitä, silla he olivat odottaneet jotain hohdokkaampaa, minä viestintäluokkalaisena (hahah) tiesin kyllä jo etukäteen ettei paikan päällä näytä ihan samalta kuin telkkarissa...

Hotellille pääsimme joskus yhden aikoihin ja päätimme että kun on nyt viimein yö hotellissa ja opettajat ovat jo liian väsyneitä käskemään meitä nukkumaan, menemme kaikki Marcoksen, Julianin ja Pelin huoneeseen ja laitamme musiikin täysille. Niih, no siinähän kävi niin, että sinne me kyllä menimme ja musiikkiakin oli, mutta kun aluksi kaikki istuivat kuka missäkin, pikkuhiljaa kaikki valuivat nukkumisasentoihin. Joskus neljän aikaan heräsin siihen että vieressäni nukkunut Milena teki lähtöä omaan huoneeseen. Minä ja Dania (jotka olimme samassa huoneessa) lähdimme viimeisinä, sillä minulla kesti aika kauan saada Dania hereille...

Tiistaina kävimme aamulla japanilaisessa puistossa ja iltapäivällä menimme eläintarhaan. Kaikki olivat jo sen verran lopussa että aina kun tuli penkki vastaan kaikki änkivät samalle penkille istumaan. Temaikenin eläintarhasta lähdimme takasin kohti Dehezaa. Ja jos kuvittelitte että nyt voisin nukkua niin ei. Sillä jos joku sattui nukahtamaan, hänen naamansa piirrettiin täyteen kaiken maailman kiemuroita tussilla, huulipunalla ja ripsivärillä...

Niimpä pääsin nukkumaan vasta puoli neljän aikoihin keskiviikko aamuna. Nukuin aina 12 asti, kunnes Sandra herätti minut syömään. Sitten menin takaisin nukkuun ja nukuin vielä puoli 5 asti..

Hauskaa oli, mutta kaikkein parasta oli huomata kuinka nämä minun luokkalaiset ovat niin pienestä kaupungista. Aina jos meni lentokone ohi kaikki osottelivat sitä ihan innoissaan ja kyselivät että onko täällä lähellä jossain lentokenttä, neljän hengen hissiin ei missään nimessä voinut mennä enempää kuin neljä kerrallaan (mutta silti ei haitannut kun meillä oli kerran kaikki meidän tavaratkin mukana) ja Dania kysyi rullaportaissa että onko mulla koskaan jääny farkun lahje kahden rapun väliin...

Jooh, nyt pitää lopettaa, täytyy rientää takas kouluun, toivottavasti nyt kelpas taa viesti, kun tuli nyt kerrankin kirjotettua...

Reeta

27.9.2006

Noh niih, näinpä nopeeta se menee että kohta ollaan asuttu jo viikko täällä uudessakin perheessä ja edelleen kaikki tuntuu menevän hyvin. Perhe on ollu tosi mukava ja kaikkien kanssa tulee hyvin toimeen. Ens viikolla voi olla sitten taas vähän erilaista, kun toinen veljistäni palaa takaisin Còrdobaan opiskelemaan ja sen jälkeen häntä ei sitten näekään kun viikonloppuisin.

Tällähän viikolla veljelläni oli ollut koko viikko vapaata, sillä keskiviikkona oli Dìa del Estudiante (opiskelijan päivä). En kyllä ihan ymmärrä millä logiikalla niillä sitten oli koko viikko vapaata, mutta samapa tuo. Kuitenkin, tästä samasta syystä, meillä oli keskiviikkona sillain, että ei ollutkaan koulua, vaan iltapäivällä kahdelta mentiin kouluun vaan ilmottautuun, josta jatkettiin sitten matkaa kaupungin puistoon. Puistoon oli pystytetty pieniä lento- ja jalkapallokenttiä ja keskellä puistoa soitti jokin tuntematon bändi.

Päivä oli yksi kuumimmista tähän asti ja kaikki pienemmät lapset heittelivät vesi-ilmapalloja oikeestaan ihan kenenkä tahansa päähän. Meidän seittemän tytön porukka (paikalla oli myäs ne kolme, jotka eivät ole meidän koulussa, sillä tapahtuman järjesti kaupungin kolme koulua yhdessä) meni istumaan nurmelle ja pari lähti hakemaan matetarpeita lähimpänä asuvan kotoa. Siinä sitten istuimme ja joimme matea, ensimmäistä kertaa koskaan, minun tarjoilemana. Koska mateahan siis juodaan kaikki samasta kupista semmosella pillillä ja sit kun yks on juonu niin se antaa sen mulle ja mä lisään vähän sokeria, matea ja veden ja ojennan seuraavalle.

Kun sitten illalla joskus kuuden jälkeen tämä juhla loppui, menimme parturiin tarkoituksenamme varata aika minulle hiustenleikkuuseen perjantaille. Parturi kuitenkin sanoi, ettei ota varauksia, mutta voi nyt leikata jos sopii. No, mikäs siinä sitten, leikattiin heti ja nyt mulla on sitten enempi argentiinalainen kampaus, kun kevennettiin aika paljon vaikka pituudesta ei otettu hirveesti. Mutta tykkään. Niih, ja tää parturihan makso sitten 12 pesoo, mikä oli kuulemma aika kallis jopa. Siis 3 euroo.

Jooh, torstainahan oli sitten se varsinainen Dìa del Estudiante ja kaiken päälle vielä Primer Dìa de la Primavera (kevään ensimmäinen päivä) ja meillä ei tietenkään ollu koulua. Näihin kaikenmaailman päiviin täällä on kyllä jo tottunu, sen lisäks että on kaikenlaisten ihmisten päiviä, on semmosia päiviä kun lipunpäivä, ystävänpäivä ja rakkaanpäivä (eli niinkun kaks ystävänpäivää), lastenpäivä, pienten lasten opettajien päivä, meidän ikästen nuorten opettajien päivä...jne... ja osa näistä on sit niinku vapaapäiviä.

Niih, niih tääll on opiskelijan päivänä on sit tavallista että mennään joko Rìo Cuartoon tai Villa Mariaan vaan istuskeleen ja juomaan matea puistoon joen viereen. Niimpä mekin sitten. Päivä oli tuulinen mutta lämmin ja puistoon oli raahattu joku esiintymislava jossa kävi sitten soittamassa jotain randombändeja. Eipä siinä mitään sitten kun juteltiin ja minä katselin joen toiselle puolelle ja muistelin edellisen viikonlopun eksoottista kokemustani Villa Maria rockissa, jossa oli ollut paljonpaljon väkeä...  

17.9.2006

Non niih, eli olis pieni uutisten paikka.

Niih, eli periaatteessahan mulla on menny tosi hyvin täällä ja mulla on tosi paljon ja tosi hyviä kavereita. Myös kotona äiti on tosi mukava ja siskonkin kanssa pärjää silloin kun se on vähän vähemmän niin kuin ainoa lapsi ja jos sillä sattuu oleen hyvä päivä. Ja taloudenhoitajamme Monica on yksi lempi-ihmisistäni täällä!

Mutta valitettavasti jotain tapahtui sen jälkeen kun tulin ja Elena sai hirveän tarpeen saada Eleo takaisin raiteilleen. Kun Eleolta on tämän jälkeen otettu pois kännykkä ja oikeastaan kaikki mahdollisuudet nähdä kavereitaan, on täällä kotona riidat lisääntyneet aika paljon.

Siinä sivussa minä ja minun vähäisetkin tarpeeni tuntuvat helposti unohtuvan, kun tämän lisäksi Elenalla on paljon töitä. Olen todella paljon yksin kotona, lähes kaikki arkipäivät, ja en tee oikeastaan mitään. Kaikki ystäväni asuvat joko Dehezassa tai Perdicessa, joten en oikein heidänkään luo pääse joka päivä menemään.

Niimpä mietittyäni aika kauankin, päätin että minun on parempi vaihtaa perhettä. Tai oikeastaan lopullisesti päätin sen vasta silloin, kun Elena sanoi minulle että ymmärtää kyllä jos haluan vaihtaa perhettä.

Uuden perheeni äiti on toissa opettajana meidän koulussa ja hänen lisäksi minulla on kaksi veljeä, 15-vuotias, joka käy myös meidän koulua ja 18-19 -vuotias, joka opiskelee ilmeisesti Córdobassa, sekä isä. Perheenvaihto tapahtuu huomenna lauantaina ja sen jälkeen minusta tuleekin sitten dehezalainen.

Dehezassa asuminen on paljon käytännöllisempää paitsi koulun, myös sen takia että kaikki lauantait olen siellä synttäreillä ja tenniskentät ja kaikki muutkin on siellä.

Eli alkaa huolehtiko, kaikki on hyvin ja vielä parempaan päin,

Reeta

3.9.2006

Niih, oli aikas eksoottinen kokemus tämä meidän retki meidän luokkalaisen Marcoksen perheen campolle (=maatila keskellä ei mitään, jos joku on jo unohtanu).

Sinne lähdimme sillain että perjantaina en palannutkaan koulun jälkeen Cabreraan, vaan menimme ystävälleni Danialle. Siellä juotuamme matea (yhden toisen ystäväni, Negran (kyllä, hänen lempinimensä on suoraan suomennettuna musta) sanojen mukaan "kun Argentiinassa ei tiedetä mitä tehdään, juodaan matea") ja kuunneltuamme musiikkia, meitä tuli hakemaan meidän luokkalainen tyttö jonka nimeä en osaa kirjottaa ja hanen isänsä. Menimme läheiseen kaupunkiin, Las Perdices tai jotain sinne päin, joka on vielä pienempi kun Cabrera ja Deheza, mutta kuitenkin melkein puolet meijän koulun oppilaista tulee sieltä...

Siellä siis asuu myös tämä kyseinen Marcos ja kokoonnuimme hänen talolleen. Siitä menimme sitten vihdoin campolle. Niih. Minähän olen kerran ollut campolla, kun menimme ensimmäisenä päivänäni ottamaan kuvia erään Melanian 15-vuotissynttäreitä varten. Se campo oli hieno ja iso ja siellä oli kaikkea hevosista uima-altaisiin. Eli odotukseni olivat aika korkeella myös tästä camposta.

Saavuimme paikalle ja edessäni oli vanhavanha ränsistynyt kivitalo, jossa ei ollut ovia, saatika sitten sahkoja tai edes vessaa. Pienen talon lisäksi siellä ei ollut mitään muuta kun pari yksinäistä puuta (rimmaa hienosti :)) ja peltoapeltoapeltoa niin kauas kun jaksaa katsoa.

Alkujärkytyksestä toivuttuani aloimme pelata tyypillistä ajanviettopeliä, lentopalloa niin että seisotaan ringissä ja lasketaan viisi pomppua ja viides pitää lyödä kovaa ja muut väistää. Minä kun olen maailman paras lentopallossa (hahah) niin heittelin palloa minne sattuu

Kun tuli sen verran pimeää ettei enää nähty palloa, ajateltiin että voitaisiin tehdä nuotio ja ruveta syömään, nälkä kun oli. Silloinpa tajusimme että ainut sytkäri oli Marcoksella, joka oli juuri lähtenyt hakemaan juomavettä. Kun Marcos vihdoin tuli, kaikki olivat niin nälkäisiä että tuli syttyi nopeasti ja pian saatiin jo hiillosta täkäläisten makkaroiden paistamista varten (jotka muuten ovat paaaaaaaaljon parempia kun suomalaiset siniset lenkit yms.). Kun minustakin nyt on täällä taas tullut ykkösluokan lihansyöjä, niin söin ihan innolla "hotdogini" (taaskaan en osaa kirjottaa sen ruuan nimeä).

Syötyämme Laura otti kitaransa esiin ja aloimme laulaa kaikenlaisia espanjankielisiä lauluja (tai minä siis vaan hymyilin ja keinuin mukana). Illan tummetessa, kun laulajat alkoivat olla jo vähissä, alkoi yksi poika kertoa ilmeisesti kauhutarinoita (en ihan ymmärtänyt, kun se puhu semmoseen muovikippoon luodakseen tunnelmaa) (enkä muutenkaan olis varmaan hirveesti ymmärtäny). Leikimme myös piilosta, eli toisin sanoen juoksimme pelloilla ja yritimme olla joutumasta taskulampun valoon.

Yllättävän aikasin, jo joskus puol kahden, kahden aikoihin, ihmiset alkoivat mennä nukkumaan. Alkuperäinen tarkotushan oli nukkua teltoissa, mutta päätimmekin jäädä nuotion viereen taivasalle makuupusseinemme. Loppujen lopuksi siinä ei ollut yhtään paha nukkua, kun pään nojasi tukkiin, jonka päälle oli laitettu semmonen pitkä yhteistyyny. Kuitenkin, tuuli ylty koko ajan ja päätä paleli ihan mukavasti. Loppujen lopuksi, ehkä noin parin tunnin jälkeen, luovutimme ja menimme telttaan (jotkut hullut jäivät kyllä ulos koko yöksi).

Teltta ei ollut paljon parempi, sillä nyt ei ollut mitään mihin laskisi päänsä ja maa tuntu paljon kuhmuraisemmalta siellä. Vaikka teltassa oli lämpimämpi (muttei paljon), tuuli vei sitä ihan miten sattui ja yritin nukkua lähes koko yön telttakangas naamaani vasten. Jossain vaiheessa kyllä mietin että tuleekohan aamu koskaan, mutta tuli se sitten lopulta. Kaikki 20 nuorta ketä siellä campolla oli, näytti aika räjähtäneiltä aamulla kun juotiin aamumatea. Osa ei ilmeisesti ollut lopulta nukkunut ollenkaan.

Koko seuraava päivä oli niin tuulinen, että oli vaikea pysyä pystyssä ja varsinkin campolla, jossa tuulen liikkumiselle ei keskellä peltoja ole mitään esteitä, tuuli viuhui aikas kovaa. Niinpä syötyämme taas niitä samoja "hotdogeja" pakkasimme ja lähdimme kohti kotoa. Kun pääsin kotiin puol viiden aikoihin, menin heti, käytyäni tosin ensin suihkussa, nukkumaan ja nukuin seuraavat kolme tuntia.  

Mutta kivaa oli ja taas tutustu uusiin ihmisiin. Sunnuntaina kun menin katsomaan koripallopeliä harmistuin kun kotijoukkue oli häviöllä, mutta sitten tajusin, että itse asiassa joukkue, jota luulin kotijoukkueeksi olikin vierasjoukkue, juuri tästä las Perdices kaupungista. Oli vaan niin outoa, kun tunsin melkein kaikki vierasjoukkueen pelaajat ja kotijoukkueen pelaajista tunsin vain yhden...

Mutta niih, kirjoittelenpa taas,

Reeta

25.8.2006

Huhhuh. Tänään oli tooosi kuuma päivä, 25-27 astetta lämmintä. Kun kerroin että täällä on kuumempi nyt kun suurimpana osana Suomen kesäpäivistä, sain kunnon naurut päälleni. "Odotapa vaan meidän kesää..." mulle sanottiin.

Niih. Se oli tietysti se kaikkein kuumin ja epätuulisin päivä tahan asti kun ainoot sukat mitä mulla oli jäljellä oli polvisukat (täytys ostaa lisää sukkia) ja ei pyykissä-olevat-farkut oli just ne paksummat. Niih. Ja se oli tietysti just se kuumin päivä tähän asti kun unohdin avaimen kotiin ja kun traffic jätti mut kodin eteen en päässytkään sisälle. Siispä kävelin pari korttelia Maria Elenan kaupalle, jossa yksi työntekijöistä ojensi minulle puhelimen. Elena ei vastaa. Join vettä ja lähdin takaisin kohti kotia siinä toivossa, että Elena oli vain tyypillisillä siestapäiväunillaan, eikä kuullut ovikelloa. Niinpä soitin sitä uudelleen. ja uudelleen. ja uudelleen. Lopulta istuin oven eteen paahtavaan kuumuuteen ja otin esiin mp3seni, jota en yleensä kanna koulussa, mutta tänään olin soittanut luokkalaisilleni PMMPtä.

Kesti noin puolituntia kun Elena tuli autolla. Hän oli ollut isovanhemmilla, koska abuela (=isoäiti) on kipeä. Kännykän hän oli unohtanut kotiin. Kännyköistä puheen ollen, menimme, minun haettuani rahani sisältä, ostamaan vihdoin minulle omaa kännykkää. Siinä meni loppujen lopuksi koko päivä, mutta lopulta sain ostettua simpukkamotorolan, jossa on kamera ja jolla voi kuvata videotakin, 60 eurolla. Hehhee. Niih, siinähän kävi niin että ostin kännykkäni itse Jeesukselta (täällä Jesús eli Jeesus on ihan normaali nimi). Liittymän aktivoimme huomenna, se maksaa vähän reilu 30 euroo kuussa ja sillä voin soittaa ulkomaille tai Argentiinaan 330 minuuttia kuussa. Paitsi ekat kuukaudet, jolloin sain lahjana vielä lisää minuutteja, eli kolme ekaa kuukautta minulla on 600 minuuttia puheaikaa. Lisäksi sain lahjaksi toisen kännykän jotta voin soittaa myös silla ja niin tuoda enemmän rahaa tälle matkapuhelinyhtiölle... Eli nyt mulla on sitten kaks kännykkää. Harmi ettei kumpaakaan voi käyttää Suomessa.

Muutenkin kaikki on ihan kunnossa ja normaalisti. Tänä viikonloppuna mennään perjantaina meijän luokkalaisen Marcoksen perheen campolle (=iso maatila keskellä ei mitään) ja lauantaina on taas jonkun tytön 15-vuotiscumplet (=synttärit). Kun on 14 -vuotias sisko, jonka kaikki kaverit täyttää joko tänä syksynä tai ens keväänä (suomalaisittain sanottuna, nythän täällä on kohta kevät..), pääsee aika monille synttäreille. Täällä kun 15 vuotta on tytöille toooosi iso asia. Multakin kysyttiin mitä tein kun täytin 15 vuotta. Sanoin että muistaakseni kävin leffassa kaverini kanssa. Sillä hetkellä oli ympärilläni aika monta järkyttynyttä ilmettä.

Mutta eipä tällä kertaa muuta, kirjoittelen taas!

Reeta

15.8.2006

Hola!

Viime viikonloppuna oli Maria Elenan suvun ystäväsuvun häät Rosariossa. Eleo päätti olla tulematta kanssamme, joten lähdimme matkaan porukalla minä, Elena ja isovanhemmat. Matka oli pitkä ja matea juotiin niin että ehdin jo polttaa käteni (en kuitenkaan pahasti). Kun viimein saavuimme Rosarioon kello oli noin 13.00 ja ajelimme hetken ympäri kaupunkia (Elena sanoi, että siksi että minä näkisin kaupunkia, mutta luulen että kyseessä oli enemmänkin hotellin etsintä). Näimme Argentiinan lipulle omistetun suuren monumentin, paljon korkeita ja hienoja rakennuksia ja tietysti Brasiliasta asti laskeutuvan Río Paranan.

Lopulta Elena löysi hotellin, Holiday Inn, joka oli aivan upea, vähintään neljän tähden hotelli. Se oli läpimitaltaan oikeastaan aika pieni, mutta peilit yhdellä seinällä sai sen näyttämään kaksi kertaa suuremmalta.

Veimme ensin isovanhemmat 14 kerrokseen ja menimme sitten syömään. Kolmelta saimme minun ja Elenan huoneen avaimet ja Elena otti päiväunet kun minä katsoin telkkarista jotain formulaohjelmaa. Hotellissa olisi ollut kuntosalikin, mutta en tiennyt sitä etukäteen ja minulla ei siksi ollut mitään siihen sopivia vaatteita mukana.

Puoli viideltä aloimme valmistua häitä varten ja kuudelta olimmekin jo kirkossa. Se oli isoin kirkko jossa olen ollut sisällä. Hyvin koristeellinen ja ylhäällä oli kuoro valmiina laulamaan. Ihmisiä oli paljon ja he olivat selvästi kaupungin ylintä luokkaa, niin kuin Elena minulle kertoikin. Kaikki muut olivat pukeutuneet kuin mallinäytökseen turkikset päällä.

Itse seremonia oli yllättävän lyhyt, vaikka Elena kertoikin, että siihen oli liitetty myös jumalanpalvelus. Se oli aika samanlainen kuin luterilainen ehtoollisineen, mutta ihmiset olivat enemmän mukana ja yhteisiä rukouksia oli paljon enemmän. Minä nousin ylös aina kun muutkin, mutta en tuntenut oikeaksi liittyä rukouksiin. Yksi hetki oli aika epämukava, kun olimme seisoneet, ja yhtäkkiä kaikki menivätkin polvilleen ja alkoivat rukoilla. En tiennyt mitä tehdä, mutta onneksi näin edessä kaksi muuta, jotka olivat jääneet seisomaan, joten tein samoin.

Kirkkoseremonian jälkeen menimme joen rantaan hyvin lähelle kirkkoa. Siellä oli suuri juhlatila ja sisään päästyämme meitä odotti nainen joka kertoi missä pöydässä istumme. Minä, joka istuin Eleon paikalla, olin eri pöydässä kuin Elena ja isovanhemmat. Seisoskelin kuitenkin aluksi heidän kanssaan ja soin tarjoilijoiden tarjoamia pieniä alkupaloja.

Pöydässäni oli kai tarkoitus olla enemmän minun ikäisiäni. Minun lisäkseni siinä oli nelihenkinen perhe, jolla oli kaksi alle 10-vuotiasta poikaa, kaksi jotain 20-30 ikäistä pariskuntaa, yhden veli, hänkin reilusti yli kahdenkymmenen ja 29-vuotias nainen. Tullessani pöytään he jaksoivat kysellä mistä olen ja kuinka vanha olen, mutta hyvin pian he alkoivat puhua espanjaa niin nopeasti, etten pystynyt ollenkaan osallistumaan keskusteluun.

Ruokailu oli luonnollisesti pitkän kaavan mukaan ja ainut mitä tiesin syöväni oli kana ja peruna, nekin vasta maistettuani. Kaikki ruoka oli aika hienostuneeseen makuun, enkä oikein suuresti välittänyt kuin perunoista ja jälkiruuasta. :) Jälkiruuan aikaan alkoi laulamaan kolme tenoria, joka sopi kyllä tunnelmaan ihan hyvin, mutta volumi oli vähän liian korkealla ja kaiutin meidän pöydän edessä. Korvissa humisi kun yksi tenoreista vähän väliä teki pravuurinsa laulamalla (jos sitä laulamiseksi voi sanoa) pelkkää yhtä nuottia ainakin minuutin ajan...

Syötyäni ja sanottuani yhtään mitään, menin takaisin toiseen päähän salia Elenan ja isovanhempien pöytään. Pian alkoi tanssimusiikki, mutta oli vähän tylsä lähteä yksin tanssimaan, kun ei tunne ketään, joten jäin juttelemaan joidenkin Elenan tuttujen kanssa. Sitten ei mennytkään enää kauaa kun jo lähdimme nukkumaan. 

Seuraavana aamuna nautimme hotelliaamiaisesta, joka on mielestäni yksi parhaista keksinnöistä ikinä, ja lähdimme kohti Río Paranan ylittävää siltaa. Se oli suurin ikinä näkemäni siltä. 5 kilometriä pitkä ja sumunpeitossa kun sitä katsoi kaupungista. Sillan yli matkustimme kaupunkiin, nimeltä Viktoria, joka on Santa Fen osavaltiossa. Ajelimme pitkin kaupunkia, mutta emme pysähtyneet mihinkään. Aika tyypillistä täällä, teemme sitä melkein joka ilta Cabrerassa. 

Kun olimme ajelleet tarpeeksi, lähdimme takaisin sillan yli kohti kotia. Kotona tavalliseen sunnuntain tapaan menimme plazalle, tällä kertaa Cabreraan ison porukan kanssa. Kun lähdimme takaisin joku huusi perääni ¡Eu, alemana! ja Lulu huusi takaisin ¡finlandesa, chicita!. Täällä olen siis saksalainen kunnes toisin todistetaan. :) 

Tänään ei ole ollenkaan koulua, koska on joku kaupungin (ilmeisesti Dehezan) syntymäpäivä. Ja tänään on myös Elenan syntymäpäivä. Illalla menen ostamaan vihdoin koulutarvikkeita (täällä ei käytetä koulukirjoja, vaan kaikilla on kansio ja opettaja jakaa monisteita tai sanelee) Sofian kanssa. Ehkä onnistumme ostamaan vihdoin myos argentiinalaisen sim-kortin.

Illalla Dehezaan tulee cuartettoa (paikallista musiikkia) soittava bändi ja kaaaaaaaaiiikki menee sinne. Siinä on vaan se ongelma, että sieltä ei taas päästä takas millään ainakaan ennen viittä aamulla ja huomenna on taas koulua kahdeksalta. Voi olla ettei kannata mennä nukkumaan ollenkaan siinä välissä...

Perjantaina menemme juttelemaan Dehezaan tennisvalmentajan kanssa ja ehkä pääsen jopa pelaankin kohta. (jee!!)

¡Hasta luego!

Reeta

Tästä pääset takaisin Terveisiä STS oppilailta aloitussivulle